”Jos mitään ei tehdä, vaaran vuodet ovat käsillä.”

Blogi, sunnuntaina 17.09.2023

”Jos mitään ei tehdä, vaaran vuodet ovat käsillä.”

Näin totesi Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju hyvinvointiyhteiskuntamme tulevaisuudesta Ylellä eilen lauantaina 16.9.2023. Kangasharjun kanssa samaa huolta nosti esille myös Evan johtaja Emilia Kullas. Viesti oli, että ”Suomen talous ei ole kasvanut vuosiin ja työssäkäyviä on liian vähän suhteessa niihin, joita pitäisi huoltaa, eli vauvoihin ja vanhuksiin.”

Kuten Ylen uutisessa todettiin niin kyse on siitä, että menoja on liikaa ja tuloja liian vähän. Talouspolitiikan kielellä puhutaan siis ns. kestävyysvajeesta. Tätä ongelmaa taklaaman lähti myös pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallitus kirjaamalla hallitusohjelmaan nipun rakenteellisia ongelmia ja vielä tärkeämpää nipun ratkaisuja niihin.

Ylen uutisessa: ”Hallituksen leikkaustoimia on pidetty liian rankkoina, mutta kolmen asiantuntijan mukaan pidemmällekin voitaisiin mennä”, Emilia Kullaksen ja Aki Kangasharjun lisäksi maamme tilannetta arvioi makrotaloustieteen professori Niku Määttänen.

Kaikki kolme totesivat kuin yhdestä suusta, että Orpon hallituksen suunnitelmat ja toimet ovat nyt ”oikeansuuntaisia ja oikea-aikaisia”. Itse kyllä melkein olisin tästä erimieltä. Oikea aika olisi nimittäin näille rakenteellisille uudistuksille ollut jo kauan sitten – muut pohjoismaat ne ovat nimittäin jo tehneet.

Esille nousee mm. ansiosidonnaisen työttömyysturvan uudistaminen, tukilakkojen rajoittaminen ja poliittisten lakkojen keston rajoittaminen, eläkejärjestelmän uudistaminen ja yritystuet.

Jos kipeitä päätöksiä ei tehdä nyt, kaatuvat ne seuraavan hallituksen niskaan, talousasiantuntijat sanovat.

Vaarana talousasiantuntijat pitävätkin sitä, että hallitus ei onnistuisikaan uudistamaan taloutta riittävästi. Ylen haastattelevat asiantuntijat jatkavatkin, että ”hallitus voisi tehdä monessa kohtaa enemmän ja rohkeammin, jos aikeissa on todella saada julkinen talous kestävälle pohjalle pitkällä aikavälillä”.

Mielenkiintoinen nosto on Kangasharjun esille nostama ns. marginaaliveron keventäminen. Tämä kannustaisi ihmisiä tekemään enemmän työtä, kun lisätuloista menevää veroa kevennettäisiin. Itse näyttäisin tälle mielelläni vihreää valoa.

Kritiikkiä Orpon hallitus saa maahanmuuttolinjauksista. ”Jatkossa työttömäksi jääneen EU:n ulkopuolelta tuleva menettää työlupansa, jos töitä ei löydy kolmessa kuukaudessa. Sen sijaan, että heidät heitetään Suomesta ulos, Kullaksen mielestä pitäisi miettiä, miten heidät saadaan pidettyä maassa”.

”Suomen oikeistolaisin hallitus ei edes ole kovin oikeistolainen”

Viimeinen jutun väliotsikko on puhutteleva. Talousasiantuntijoiden mielestä pääministeri Petteri Orpon hallitus ei ole kuitenkaan talouspolitiikaltaan erityisen oikeistolainen, vaikka sellaiseksi sitä on vihervasemmisto moittinutkin.

Kullaksen viimeinen kommentti on kultaa:

”Tämän hallituksen toimilla ei hyvinvointiyhteiskuntaa Suomesta tapeta eikä edes nirhata. Päinvastoin se yrittää pitää sitä siinä kunnossa, että se jatkossakin toimisi.”

Se on juuri näin. Velalle rakennettu hyvinvointiyhteiskunta ei nimittäin kestä ja pahimmalla hetkellä se on heikoin. Jo nyt Sanna Marinin (sd.) hallituksen massiivisen lisävelanoton myötä ja korkojen nousun seurauksena sen liitokset nitisevät.

Määttänen jatkaa saman alaotsikon alla, että ”Säästötoimenpiteistä huolimatta Suomessa on edelleen melko korkea veroaste ja kattava sosiaaliturva”.

Näin se on. Me selviämme tästäkin ja toivottavasti hyvinvointiyhteiskuntammekin.

Loppuun voisin todeta tasavallan presidentti Sauli Niinistöä lainaten, että ”Tekemättä ei voi jättää” ja siitäkin muistutuksesta on jo liian kauan.

Ja kyllä, kyllä tänään lenkillekin ehdin. Ja juuri sopivasti ennen sadetta. Mukava lenkki ja hyvä hiki pintaan. Nyt jo sade taas helpottanut ja aurinkokin paistaa. Kaunis syysilta tästä tulee.

 

 

 

Kommentit