Janakkalan Kokoomusnaiset synttärikäynnillä Hämeen kokoomusnaisten kanssa.
Niin se vaan on. Janakkalan Kokoomusnaisten 65-vuotisjuhliin mietin lahjaa. Riitta ja Martti Lindellillä, Janakkalan Kokoomuksen päämajassa, pidettiin mukavat juhlat ja lahjani oli kortti ja kutsu Kakkukahville eduskuntaan. Nyt kutsuun vastattiin ja Riitan johdolla vieraakseni tuli mukava porukka janakkalaisia vahvistettuna vielä Hämeen kokoomusnaisilla.
Vierailu sai aika upeat piirteet kun ensin sain vieraitani tervehtimään puolueemme puheenjohtajan, pääministeri Jyrki Kataisen ja sitten vielä peruspalveluministeri Paula Risikko kävi naisia tervehtimässä ja kakkukahvilla tietenkin myös Ben Zyskowicz ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Petteri Orpo. Voitte siis kuvitella, että keskusteltavaa riitti. Suuri kiitos kaikille.
Kaikki ”isännät” alleviivasivat järjestötyön merkitystä. Niin se vaan muuten on, että ilman näitä yhdistysaktiiveja ja tekijöitä ei yhtään kansanedustajaa meillä olisi eikä myöskään valtuutettua saatikka presidenttiä jne. Hyvät vaaliohjelmat ja kampanjat luovat vain rungon, mutta itse työ tehdään kunnissa, toreilla ja turuilla. Esimerkiksi Janakkalan kokoomusnaiset tästä Riitta Lindellin johdolla oiva esimerkki Niinistö Cafeineen ja Korva Kahviloineen. Tai Lahdesta mukana ollut Merja Vahter vuosikymmenten järjestötyöllään niin Lahdessa, Hämeen piirissä kuin valtakunnankin tasolla. Ei tätä työtä riittämiin osaa ja tule koskaan kiitettyä. Nyt siis sen teen täälläkin. Suuri kiitos ja ennen muuta kiitos ei pelkästä työstä vaan yhteistyöstäkin.
Päivään mahtui toki tänään myös valiokunnat. Ympäristövaliokunnassa jatkoimme mm. lohi-casen käsittelyä ja itse toivon, että saamme aikaan kannan, että komission lohimääriä leikataan. Nyt täytyy huolehtia, että Itämeren lohikanta säilyy elinvoimaisena ja vahvistuukin. Ulkoasiainvaliokunnassa jatkoimme taasen Syyria asian käsittelyä ja myös ensi vuoden talousarvio kaikissa valiokunnissa nyt työn alla.
Iltapäivällä vielä kokoomusnaisten jo lähdettyä kotimatkalle piipahdin vielä Ylen suorassa radiokeskustelussa. Siellä tänään aiheena piinaava työttömyys ja ennen muuta nuorisotyöttömyys. Tilanne on vaikea ja lisää toimia tarvitaan. Mutta itse pidän arvokkaana sitä, että työttämäksi joutuneet pidetään kiinni yhteiskunnan arjen syrjässä ja heitä myös tavataan henkilökohtaisestikin. Siitäkin huolimatta, että tänään radiossa kerrottiin osan nuorista kertoneen saaneensa huonoa palvelua Hämeenlinnan työvoimatoimistossa. Sellaiset syytökset on syytä selvittää ja toimintatapoja muuttaa jos näin koetaan tai näin jopa tapahtuisi. Toisaalta itse toivon, että lakiamme muutettaisiin myös toimeentulotukea saavien osalta. Minusta heille tulisi suoda tapaaminen esimerkiksi sosiaalityöntekijän kanssa toimeentulotukijakson pitkittyessä. Uskoisin, että tällaisten pakollisten tapaamisten myötä asioita olisi helpompi ratkoa.
Nyt istuntokin jo päätökseen. Vauhdikas päivä eduskunnassa.
Vielä kiitos Janakkalan Kokoomusnaisille ja Hämeen Kokoomusnaisille päivän piristyksestä ja kahvimukista. Käytössä jo.