Tänään koko päivän mittainen kunnanhallituksen talousarviopäivä. Itse siis enää nykyisin istun kh:ssa ”valvojana” eli valtuuston puheenjohtajana. Kaksi edellistä vuotta kunnanhallitusta johdinkin. Kuntatalous laitettiin silloin hyvällä yhteistyöllä ja yhdessä tehden tasapainoon. Tilinpäätökset olivat reilusti plussalla ja velkamäärämme väheni. Voisi hyvin sanoa, että tässä kuntakentässä olimme kummajainen, positiivisessä mielessä. Se oli tavoitteemme ja saamamme tehtävä viime kauden valtuustolta sillä tekemättä olimme kovaa vauhtia ajautumassa kriisikunnaksi ja konkurssin tielle. Se kehitys oli katkaistava.
Nyt tehtävää jatkaa uusi joukko, mutta tehtävänanto on samanlainen; kunnantalous on pidettävä tasapainossa. Tästä on pidettävä kiinni tänä vuonna ja sama pitää tehdä ensi vuonna ja tulevinakin vuosina. Velaksi ei kuntaakaan voi elättää.
Tänään aloitamme päivän kunnanjohtajamme Tulos- ja kehittämiskeskustelulla. Meillä on ollut hyvö kuntajohtajaonni. Kunnanjohtajamme Karoliina Viitanen on tehnyt erinomaista työtä kuntamme johdossa monessa mielessä. Kaikki ratkaisut eivät ole olleet kivoja ja helppoja, mutta osaltaan nekin ovat tähdänneet yhteiseen tavoitteeseen eli kestävään kuntatalouteen ja peruspalveluiden turvaamiseen. Mutta päivä tänään ensimmäisen talousarviokahlauksen parissa. En vielö yksityiskohtiin sen enempää mene, mutta iso urakka kunnanhallituksella on edessä.
…
Kello 20.35 ja pitkä päivä takana. Aamusta ensin kunnanjohtajan tulos- ja tavoitekeskustelu ja sitten kello 10 eteenpäin budjetin käsittelyä. Neljään mennessä iso urakka valmiina ns. ensimmäisen luvun osalta. Hieman erilainen tapa nyt budjettia läpi käydä ja tehdä kuin minun puheenjohtaja aikana, mutta kaikkeen tottuu. Ja tärkeintä tietysti se, että lopputulos olisi hyvä ja tasapainossa. Hallintokunnat ja lautakunnat olivatkin tehneet erittäin hyvää työtä johtavien viranhaltijoidensa kanssa. Vielä työtä riittää, mutta uskon, että raamiin ja tasapainoon päästää. Tai siihen on päästävä. Niin kuin aamulla totesin en vielä yksityiskohtiin täällä mene. Palaan niihin kun työ etenee tässä lähiviikkoina.
Mutta nyt päivä takana ja huomenna aamusta jälleen Helsinkiin. Helsingissä edessä aamusta Veikkauksen kokous ja sitten valiokuntien pariin. Normaali viikko tulossa.