Kirkkoniemessä aikainen herätys. Illan vesisade korvattu jälleen auringolla ja upea aamu täällä aukeaakin. Eilen erittäin mielenkiintoinen päivä Murmanskista Norjan Kirkkoniemeen. Matkalla paljon upeita maisemia ja valtavasti järkyttävääkin nähtävää. Kuumaata siis maan pinnalla. petsamon kunnan Nikkelissä happamat rikkisateet ovat tappaneet kaiken vihreän ja luonto karua.
Nikkelin kunnanjohtajan tapaamisessa kunnalla kuitenkin uskoa tulevaan. Ja toivottavasti tehdään myös paljon ympäristön ja päästöjenkin eteen. Fakta kuitenkin se, että kaupungin päästöt ylittävät jopa Venäjän omatkin päästörajat. Tehtävää siis heillä vielä paljon.
Eilen illalla vielä illallinen maamme suurlähettilään ja paikallisten Arkstisten alueen ja PN:n edustajien kanssa.
Mutta nyt jo uusi aamu. Nyt suuntaamme Sör-Varanger valtuuston johtoa tapaamaan Barentsin sihteeristöön. Sitten Norjan Suurkäräjien tapaaminen arktisen valtuuskunnan johdon kanssa ja iltapäivällä tutustuminen Etelä-Varangin rautamalmikaivokseen. Teemana silloin laajemminkin kaivostoiminta pohjoisessa Norjassa.
Illaksi sitten jo Suomen puolelle. Saamelaisinfo Sevettijärvellä kolttasaamelaisten luottamusmiehen kanssa. Ja vierailu Toini Sanilan porotilalla Ivalossa. Ja viimeinen matkayö sitten Inarissa.
Päivällä palaan jälleen muutamilla kuvilla tänne blogiini. Nyt mennään.