11.09.2013

Blogi, keskiviikkona 11.09.2013

 

Aurinkoinen aamu tämäkin Murmanskissa. Eilen äärimmäisen mielenkiintoiset keskustelut mm.
RosAtomin edustajien kanssa. Vastaavaa voimalaa suunnitellaan Pyhäjoelle.
Rehellisyyden nimissä aihe vaatii vielä huolellista läpikäyntiä Suomessa. Mutta
asiaan palataan ja varmasti eduskunnassakin.
Myös vierailu Murmanskin satamassa oli kokemus. Koillisväylän merkitys kasvaa
koko ajan ja toivottavasti myös yhteydet Suomesta tänne paranevat. Satamassa
nähtävänä oli myös maailman ensimmäinen ydinkäyttöinen jäänmurtaja Lenin.
Senkin uumeniin pääsimme.
Muuten pitkät keskustelut Duuman puhemiesten ja hallituksen edustajien kanssa.
Pitkäksi venyi tuokin päivä. Illalla vielä piipahdin kaupunkia katsomassa.
Hieman kielen kanssa haasteita, mutta ruokaa kuitenkin sain.

Mutta nyt keskiviikkoaamusta Suomen konsulaattiin. Sitten matka Kirkkonieneen
ja siellä Suomen Norjan suurlähettilään tapaaminen Rica Arctic Hotellissa.
Mukana myös laaja delegaatio Norjan edustajia.

Mutta päivällä laitan kuvia matkan varrelta. Taas mennään.

Kommentit