Tänään eduskunnassa jatkunut keskustelut ensin vuoden budjetista aamun ensimmäisten äänestysten jälkeen. Keskusteltu jo oikeusministeriön hallinnonala, missä itse nostin esille Jokelan vankilasta saamani viestin vankeinhoidon nykytilasta. Resurssit eivät riitä laadukkaaseen vankeinhoitoon vaan kriminalipolitiikkaamme ohjaa nyt raha. Se on täydellisen väärä tilanne ja näin ollen edullisemmissa mm. avovankiloissa on nyt sellaisia rikollisia jotka eivät sinne kuuluisi. Samalla kannoin huolta myös oikeusprosessien pitkittymisistä erityisesti seksuaalirikoksissa ja lapsiin kohdistuneissa rikoksissa. Niissä prosessit pitäisi hoitaa sujuvasti ja rikoksen uhri mahdollisimman hyvin huomioonottaen.
Nyt käynnissä puolustusministeriön hallinnonala ja minulla jo pidettynä pari puheenvuoroa liittyen mm. kertausharjoituksiin ja kriisinhallintaveteraani-ohjelmaan sekä esillenostamani vakava huoli maamme puolustusmateriaaliteollisuuden tulevaisuudesta. On suuri pelko, että menetämme lähiaikoina Sakon osaamisesta osan Saksaan tai Italiaan maamme erilaisen vientilupapolitiikan takia. Kyllä EU:n näissä pitäisi toimia yhtenäisenä ja yhdellä ja samalla vientilupapolitiikalla. Nyt me olemme isoja häviäjiä jos tähän ei pian saada ratkaisua.
Mutta nyt lounas ja sitten jatkamme. Tänään menee myöhään iltaan ja katsotaan kuinka tännekään enää tänään ehdin. Mutta kaikki puheeni myös tuolta Eduskuntatyö-sivun kautta aina myös luettavissa. Ja mielelläni otan palautettakin ja ideoitakin vastaan. Niin ja tänään myös historian viimeinen Politiikan Puhemylly Ylen Radio Hämeessä suorana kello 15.30 alkaen ja illalla yksi tv-haastattelu.
…
Kello 22.02 ja kotia kohden. Hetki sitten istunto päätökseen ja lopuksi kävimme keskustelua työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalasta. Itse illalla vielä äänessä myös poliisin määrärahoista ja sisäisestä turvallisuudesta. Nyt en tämän pidempään täällä kirjoittele. Toinen päivä reilusti kellon ympäri ja huomenna näyttää ja lupailee samanlaista niin nyt pakko mennä pitkälleen. Puheeni aamusta eduskunnan kotisivuilta luettavissa ja aiheina myös mm. puolustusvoimat.
Aamulla aikainen herätys ja Valtion Liikuntaneuvoston kokous kello 8 ja sitten kello kymmenen keskiviikon täysistunto avataan tänään esitettyjen muutosehdotusten äänestyksillä. Ja sitten uudet luokat keskusteluun päivän aikana.