Isäystävällinen yhteiskunta.

Blogi, torstaina 08.11.2012

Kiitokset vielä sadoista onnitteluista toisen lapsemme johdosta. Kiitos myös niistä ei niin kiittelevistä viesteistä joista useammassa oli viestinä oikeastaan se, että ei tässä maassa isyyttä arvosteta eikä meidän työmaalta edes oikein voi olla isyysvapaalla.

Isäystävällisessä työpaikassa myös miehet pitävät perhevapaita ja hoitavat lapsia, mutta etenevät samalla urallaan ja tekevät parempaa jälkeä kuin aiemmin.

Lueskelin jokin aika sitten netistä uutisen missä kerrottiin Lahden ammattikoskeakoulun Isänä työelämässä -projektista. Nyt oli pakko viestienne jälkee kaivaa tuo juttu Googlella uudestaan esiin. Jutussa Markus Forsell minusta erinomaisen hyvin nosti esille isän asemaa suomalaisessa työelämässä. Juttu alkoi heti toteamuksella, että  ”miesvaltaisessa työyhteisössä voi olla hyvä isä ja kivenkova asiantuntija samanaikaisesti.”

Forsellin vetämän projektin tarkoitus on siis nimenomaan etsiä keinoja miten työantajat ja työpaikat voisivat paremmin ottaa huomioon perheelliset työntekijänsä. Hän puhui jutussa isäystävällisyydestä ja toivoisinkin, että sitä jokainen pomo ja jokaisella duunipaikalla hetki mietittäisiin.

Markus Forsellin sanoin: ”isäystävällisyys näkyy muun muassa siinä, miten johto ja lähiesimies puhuvat isyydestä ja perhevapaista. Se näkyy myös työtehtävien määräajoissa: pitääkö esimerkiksi joku tehtävä saada valmiiksi seuraavaan päivään mennessä työtunneista välittämättä.”

”Myös etätyömahdollisuudet, liukuva työaika ja lomajärjestelyt ovat isäystävällisiä käytäntöjä. Eräässä miesvaltaisessa yrityksessä työpaikan tarjoamassa sairasvakuutuksessa on mahdollisuus hoidattaa alle 18-vuotiaat lapset yksityisessä terveydenhuollossa.”

Nämä sitaatit on Isänä työelämässä -projektia käsitelleestä jutusta, mutta lisää varsin mielenkiintoisesta hankkeesta löytyy Lahden Ammattikorkeakoulun sivuiltakin: Isänä työelämässä

Ja jujuhan on siinä, että isämyönteisyys on työpaikalle myös rekrytointivaltti ja tästä kaikesta hyötyy isän rinnalla ennen muuta lapset, äiti ja koko perhe. Ja uskon, että sitä kautta myös koko suomalainen yhteiskunta.

2011 Suomeen syntyi noin 60 000 lasta. Isyysvapaan piti 48 000 iskää. Mutta vain reilut 16 000 piti isäkuukauden. Tosin se on kuulkaa kuiten noin kolmanneksen enemmän kuin vuotta aiemmin. Tässä syynä todennäköisesti se, että pidensimme isyysvapaata toissa vuonna enintään 36 arkipäivään. Ja nyt sitten vuoden 2013 alusta pidemmän edelleen isälle ns. korvamerkittyä vapaata yhteensä 54 arkipäivää. Ja vapaiden käyttö ei enää sitten leikkaisi vanhempainrahapäivien määrääkään. Eli pidennämme vain isälle tarkoitettua vapaata merkittävästi ja samalla tuo isäkuukausi jää terminäkin historiaan.

Eilen kerroin uudistuksista ja parannuksista joita teemme perheille ensi vuonna. Niiden tavoite on nimenomaan helpottaa byrokratiaa isyysvapaan pidon helpottamiseksi ja toisaalta antaa isille lisää aikaa ja oikeuksia olla perheen kanssa kun lapsi syntyy ja lapset ovat pieniä.

Mutta niin kuin viittasin saamiini muutamiin viesteihin. Ei tällainen isämyönteisyys vielä Suomessa ole arkipäivää monessakaan paikassa. 

Ja aivan oma juttunsa on sitten yrittäjäperheet. Juuri tuossa soitti yksi yrittäjäisä ja katkaisi tämänkin blogini kirjoittamisen. Kun kerroin, että olen isyysvapaalla niin hän totesi ”sellaisesta en ole kuullutkaa”. Niinpä. Yrittäjille perhe-elämän yhteen sovittaminen on usein äärimmäisen vaikeaa.

Tuossa vielä aika mielenkiintoinen blogi Isänä työelämässä: Kurkatkaapa isät, äidit ja työnantajat.

Mielelläni kuulisin ajatuksianne siitä miten teidän työpaikalla on otettu vastaan isäksi tuleminen? Onko teidän työpaikka isämyönteinen? Millaisia hyviä kokemuksia? Millaisia huonoja? Katsotaanko nenänvartta vai kannustetaanko ja tuetaanko hyväksi iskäksi? 

….

Täällä herätty tuplaisänä uuteen päivään. Kaunis auringonpaiste Lopella. Lyhyesti tänäänkin.  

….

Ilta ja koti hiljentynyt. Vielä kahden voimin täällä, mutta huomenna jo sitten neljän kanssa. Niin se menee elämän rataa. Huomenna jatketaan samaa rataa, vaikka mielenkiintoisia käänteitä politiikassakin. Enpä niitä enempää.

Kommentit