En tiedä olenko ollenkaan ansainnut tällaista onnea. Kahden ihanan lapsen isä. Nämä vajaa kymmenen vuotta ovat olleet elämäni parhaat. Paljon ihania hetkiä, muistoja ja ennen muuta elämää. Kiitos rakkaat!
Tänäänkin ihana aamu ja aamupala sänkyyn ja pienet kivat lahjat. Sietsenvuotias oli tehnyt pikkiriikkisen ISI-avaimenperän ja koko perheeltä sain hienon Isä-lapsi -metsäpuukon. Ja totta kai kaksi rakkautta täynnä olevat itse tehdyt kortit. Onnellinen olen.
Aamupalan jälkeen metsäretki perheen kanssa ja illalla vielä hirveä pöytään. Parhaita päiviä vaikka varpaat kastuivatkin.
Tällaisena päivänä toki ajattelee usein sitä, että olenko kaiken tämän onnen ansainnut? Ja myös heitä ajattelee jotka eivät omasta tahdostaan riippumatta ole saaneet lapsia. Tällainen päivä voi olla myös raskas ja siksi ajatukset myös heidän kaikkien luona jotka halusivat ja toivoivat, mutta eivät saaneet tai ole ainakaan vielä saaneet.
Tänään myös jälleen toivoin, että Äitien tapaan myös valtiovalta ryhtyisi muistamaan Isiä. Ensimmäisen kerran äideille annettiin tunnustusta ansiokkaasta kasvatustyöstä kunniamerkin muodossa lokakuussa 1946. Kunniamerkki, jonka tasavallan presidentti antaa äitienpäivänä ansioituneille äideille on Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan I luokan mitali kultaristein. Minusta näitä voisi jatkossa jakaa myös isille. Mitä mieltä olette?
Isänpäivä on tänä vuonna muuten vasta ensimmäistä kertaa myös virallinen liputuspäivä! Sekin kesti, mutta onneksi kuitenkin nyt.
Kiitollisena myös muistaa omia isovanhempia ja muita läheisiä tällaisena päivänä. Olikin ihana halata omaa rakasta isää lujasti lasten kanssa iltakahvilla. Ja illalla sytytimme kynttilät jo edesmenneille isovanhemmille ja läheisille.
Ja tänään myös syytä lähettää terveisiä ja voimia kaikille teille ja heille, joille tämä isänpäivä on ensimmäinen ilman omaa isää. Muistot elävät. ❤️