Minä tunnen kuinka vauhti kiihtyy!
Niin laulaa turkulaiskaksikko ja se oli myös tunnelma tänään Ilta-Sanomien Vaalimessuilla Sanomatalossa presidenttiehdokas Alexander Stubbin ständillä. Väkeä aivan valtavasti liikkeellä ja kaikki halusivat matkaan esitteen tai ainakin turvaa tuovan Alex-heijastiminen.
Me olimme tänään kansanedustajien kanssa pienellä joukolla myös vauhdittamassa Alexin kampanjaa ja voi sanoa, että ei tässä enää taida pysyä vauhdissa mukana edes konkari Benkkukaan. Alex on virittänyt kyllä pressakampanjansa sellaiseen asentoon, että vauhdissa ei meinaa heikommat pysyä. Käsittämätön määrä tapahtumia ja vielä enemmän kohtaamisia ja mikä upeinta Alex tekee todellakin koko Suomen kampanjaa ja kaikkien suomalaisten kampanjaa unohtamatta mitään aluetta Suomen maasta tai unohtamatta yhtäkään suomalaista asuu hän sitten työnsä tai muun syyn takia missä päin maailmaa tahansa. Nytkin somessa on viritelty omaa tilaisuutta ulkosuomalaisille ja viime viikolla Alex urakoi Espanjan Aurinkorannikolla yhden päivän +20 asteessa ja heti perään seuraavana -20 asteessa taas kotimaan kamaralla.
Tänään Sanomatalossa puhutti ehkä eniten vaalien yleistunnelma ja kakkoskierroksen asetelmat. Tuntui siltä, että Pekka Haavistoa pidetään selvänä toisena ehdokkaana kakkoskierrokselle ja toisesta paikasta sitten käydään kisaa muutamankin muun ehdokkaan kanssa. Moni jo näki taktistakin äänestämistä olevan ilmassa, kun väki mm. on siirtynytkin SDP:n Urpilaisen takaa takaisin Haaviston taakse. Ja osa jo pohti, että miten toisella kierroksella sitten äänestetään, jos siellä ei olekaan omaa suosikkia jne. Itse olen vakuuttunut, että Alex on kakkoskierroksella ja toisella kierroksella yhdessä tämän pelin voittoon viemme. Mutta totta on sekin, että presidentin lopulta valitsevat he, jotka toisella kierroksella äänestävät mielestään toiseksi parasta ehdokasta tai vähiten huonoa ehdokasta. Siitä tässä kisassa on lopulta kyse.
Itse uskon, että kakkoskierroksella vastakkain on keskustaoikeisto ja vihervasemmisto omilla ehdokkaillaan ja se kisa tulee olemaan mielenkiintoinen. No, ei mennä asioiden edelle. Sinne on vielä matkaa ja ensin pitää ensimmäinen erä hoitaa maaliin ja sieltä vähintään kakkossija jatkopaikan varmistamiseksi.
Vaalien lisäksi puhutti myös itärajan tilanne ja Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa. Toistin kantani, että on täysin selvää, että ensi viikolla ei itärajaa tule avata edes tunniksi. Tiedot kertovat, että Venäjän valtio tai viranomaiset ovat varanneet mm. Pietarin hotellihuoneet kuun puoliväliin ja sen tiedämme miksi. Venäjän hybridihyökkäys ei siis ole loppunut, vaan se jatkuu, jos rajan avaamme. Myös Ukrainan tilanne on tukala ja toistin tässäkin kantani, että meidän tulee tukeamme nyt vain vahvistaa ja saada muutkin Euroopan maat antamaan entistä parempaa, kovempaa ja tehokkaampaakin kalustoa ja materiaalia Ukrainalle.
Muutama hyvä keskustelu myös taloudesta ja maamme velkaantumisesta. Tuntuu selvältä, että suomalaiset ovat yleisesti nyt ymmärtäneet maamme vakavan taloustilanteen ja velkaantumisen riskit ja vaarat. Parissa keskustelussa toivotettiin voimia meille viedä eteenpäin toimia taloutemme kuntoon laittamiseksi. Yhdeltä vähän ymmärrystä lakoille, mutta valtaosa ei nyt nähnyt lakkoilulle olevan oikea aika. Enemmänkin tuntui väki kaipaavan nyt yhteistä tahtoa laittaa maamme asioita kuntoon ja esimerkiksi tehdä jopa jonkinlainen ylivaalikautinen velkajarru pakottamaan tähän työhön meitä poliitikkoja.
Ja niin, hauska juttu oli muuten se, että ensimmäinen kohtaaminen ja kättenpuristus Helsingin Sanomatalossa alkoi sanoilla:
”Iso kiitos, että se Hunsalantien saa nyt uuden asfaltin.”
Lopen Hunsalasta kotoisin oleva rouva kiitti tästä ja olikin mukava ja lämminhenkinen keskustelutuokio heti, kun sisätiloihin pääsimme. Maailma on pieni ja toivottavasti hyvä asuu meille.
Kiitos kivasta kampanjapäivästä! Ja kiitos seurasta tällä kiertueella upealle nuorellemme Silja Saraselle. Siljasta tulette vielä kuulemaan monessa.