Ilta-Sanomat: Kansa tahtoo Sauli Niinistön ykköspaikoille

Uutiset, lauantaina 07.04.2007

Pääsiäisen Ilta-Sanomat paljastaa tuoreen tutkimuksen, jonka mukaan suomalaiset haluavat eduskuntavaalien äänikuninkaan Sauli Niinistön maan tärkeimmille paikoille. Mielipidekyselyn mukaan suomalaiset nostaisivat Niinistön joko puhemieheksi, ulkoministeriksi tai valtiovarainministeriksi.

Kyselyyn vastanneista 26 prosenttia istuttaisi Niinistön valtiovarainministeriksi, 24 prosenttia, eduskunnan puhemieheksi ja myös peräti 20 prosenttia ulkoministeriksi. Riviedustajaksi Niinistön jättäisi vain reilu kymmenes vastanneista. Kokoomuksen kannattajista 30 prosenttia toivoisi Niinistön ottavan vastaan ulkoministerin tärkeän salkun.

– En halua tässä vaiheessa lähteä rivikansanedustajana spekuloimaan salkkujaolla tai muillakaan nimillä. Ne eivät kuulu minun päätettäviin asioihin, totesi tuore kansanedustaja, kokoomus ryhmän kuopus Timo Heinonen, joka kuitenkin samalla totesi Niinistön osaamisen riittävän Suomessa ja Euroopassakin kaikkiin tärkeimpiinkin tehtäviin.

– Ei sellaisia saappaita löydy koko Euroopastakaan mitä ei Niinistö osaavasti ja hyvin täyttäisi.

Keskustan ja SDP:n kannattajat toivoisivat ensisijaisesti Niinistöstä puhemiestä.

– No mutta tämä asia on kyllä meidän kokoomuslaisten itse päätettävä. Tiedän, että voimme myös luotta sataprosenttisesti siihen mitä puheenjohtajamme tekee.

Tulokset ilmenevät TNS Gallupin tekemästä tutkimuksesta johon maaliskuun ja huhtikuun vaihteessa vastasi tuhat suomalaista.

Kommentit