II Muotia ja Kevättä -tapahtuma Kartanoputiikissa – Yle TV2:n Muodonmuutos -ohjelma mukana

Uutiset, maanantaina 02.04.2012

Kartanoputiikki Punainen Tupa järjestää yhdessä loppilaisen kansanedustaja Timo Heinosen kanssa tänäkin keväänä Muotia ja Kevättä -tapahtuman. Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestettu tapahtuma keräsi heti suuren suosion ja tänä vuonna lauantaina 21.4. järjestettävään tapahtumaan odotetaan jälleen ennätysyleisöä. Tapahtuma kasvaa ja uudistuukin samalla.

– Tapahtumamme kasvaa viime vuodesta. Mukaan tulee nyt myös Ylen TV2. YLE TV2 on näytöksessä kuvaamassa Muodonmuutos -ohjelmaa. Myös Audi tuo tapahtumaamme kevään uutusmallit. Näin tapahtumassa on sitten hieman uutta miehille ja miksei naisillekin, kertoivat Virpi Kassari ja Timo Heinonen.

Lauantaina 21.4. järjestettävä tapahtuma alkaa kello 12 ja kestää aina iltaan kello 18 asti. Päivän aikana Leena Sarven johdolla nähdään jälleen kaksi upeaa Jukka Rintalan uniikkien iltapukujenkin tähdittämää muotinäytöstä. Jukka Rintalan lisäksi muotinäytöksissä nähdään laajasti Kartanoputiikin eri tuotemerkkien kevään ja kesän uutuuksia. Muotinäytökset alkavat kello 13 ja kello 15.

– Mukana muotinäytöksissä nähdään tällä kertaa mm. kaksi Miss Suomea Essi Pöysti ja Heidi Sohlberg. Lisäksi Vuoden Pakolaisnainen Fatbardhe Hetemaj ja Fatisse A Lody tuovat showhumme kansainvälistä tunnelmaa. Ja tuttujakin malleja mukana nähdään kun viime vuoden tapaan Lopen kunnanjohtaja Karoliina Viitanen on muotinäytöksemme yksi malli, kertoi Timo Heinonen.

Muotia ja Kevättä -tapahtumassa on mukana myös Majan Herrojen kartanon puutarhan Kaffeteriateltta ja myös hämeenlinnalaisen optiikkoliikkeen Mamas and Papaksen kevään ja kesän uutuudet.

– Tapahtumasta on muodostumassa hieno perinne jota on ilo vaalia. Nyt jo mukaan on ilmoittautunut väkeä laajalta alueelta. Tilaisuuteen on vapaapääsy ja toivotammekin mukaan kaikki keväästä, muodista ja ihanasta yhdessä olosta pitävät, lisäsi Virpi Kassari.

Kommentit