Tänään vietetään kansainvälistä naistenpäivää. Ensimmäisen kerran naistenpäivää vietettiin jo 1900-luvun alkuvuosina ja minun syntymävuonna 1975 siitä tuli YK:n tunnustama kansainvälinen teemapäivä.
Tämä 8.3. vakiintui viralliseksi Naistenpäiväksi sen myötä kun maaliskuun 8. päivänä 1917 järjestämänsä yhden päivän lakolla naiset onnistuivat vauhdittamaan yleistä äänioikeutta ja Venäjällä tsaarin vallasta luopumista. Suomessa naistenpäivää oli vietetty jo muutamaa vuotta aiemminkin tiettävästi ensimmäistä kertaa 1914 ja silloin päivän tarkoitus oli korostaa naisten sivistämistä terveys- ja työväenasioista.
Yhdysvalloissa naisten juhlapäivää oli vietetty jo ainakin 1909 ja jonkinlainen perustana pidetään jo vuotta 1857. Silloin naiset lakkoilivat huonoja palkkoja, pitkiä työaikoja ja kohtuuttomia työoloja vastaan New Yorkissa.
Yhtä kaikki – perusta ja tausta ja tavoitteet naistenpäivällä on yhtenevät. Tasa-arvon ja naisten aseman vahvistaminen ja myös naisten työn ja tekemisen arvostaminen.
Tänään aloitimmekin muutaman kaverin kanssa aamumme Helsingin Rautatieasemalla. Jaoimme monta sataa ruusua naisille naistenpäivän kunniaksi ja olikin mukava saada sellainen määrä iloisia ilmeitä ja hymyjä vastineeksi aamunavauksessa.
Hyvää Naistenpäivää kaikille!
Ja minusta hyvä tavoite olisi sekin että Naistenpäivästa tehtäisiin meilläkin virallinen liputuspäivä. Virallinen pyhäpäivä naistenpäivä on jo mm. Kuubassa, Venäjällä ja Israelissa. Meillä se voisi hyvin olla vähintäänkin liputuspäivä.
Ja muutenkin työtä tasa-arvoisemman Suomen eteen täytyy jatkaa. Puheissa ja kirjoituksissa se jo usein toteutuu, mutta ei vielä todellakaan kaikessa arjessa ja elämässä.
….
Tänään eduskunnassa tiukka päivä ja kokouksia kokouksien perään. Pari vierasryhmääkin päivään mahtui. Ensin GTK:n väki visiitillä ja sitten jälleen yksi lukiolaisporukka. Ystäväni Santeri Nousjoki toi luokkansa vierailulle eduskuntaan ja mukava ja aktiivinen porukka olikin.
Nyt vielä saliin puhumaan raiskauksen tunnusmerkistön muutosesityksestä ja illalla vielä yksi tapaaminen. Palaan lähipäivinä myös tänään esiteltyyn soten valinnanvapauslakiin ja myös tähän raiskaus-asiaankin.