Hyvinkään Kokoomus avasi kunnallisvaalikampanjansa torstaina 11. syykuuta Kirjastonaukiolla. Paikalle oli kokoontunut paljon kokoomusehdokkaita ja muuta väkeä juhlistamaan kampanjastarttia. Jo nyt ennätyssuureen ehdokasjoukkoon liittyi uusia ehdokkaita myös starttitapahtumassa. Kansanedustaja Timo Heinonen oli mukana hyvinkääläisten vaaliavauksessa ja olin tyytyväinen näkemäänsä.
– Nyt ympäri maan tutun hyvä henki oli täälläkin läsnä. Hienoa, että ehdokkaita on Hyvinkäälläkin enemmän kuin koskaan ja se lupailee hyvää tulosta lokakuun vaaleista, totesi kansanedustaja Timo Heinonen allekirjoittaessaan ja lähettäessään taivaalle Hyvinkään Kokoomuksen lupauksen lasten ja nuorten asioiden esilläpitämisestä.
Hyvinkään Kokoomus julkisti vaalistartissa pääteemansa kuntavaaleihin ja Toivo-ilmapallokampanjalla teesit lähettiin ympäri kaupunkia.
– Juuri ennen starttia nuoret kävivät naulaamassa omat tavoitteensa kaupungintalon oveen ja näin kampanjat lähtivät täyteen vauhtiin, kertoi mukana ollut Kokoomuksen Nuortenliiton varapuheenjohtaja, hyvinkääläinen kunnallisvaaliehdokas Riikka Komulainen.
Hyvinkää Kokoomus avaa kunnallisvaalisivustonsa netissä viikolla 39 eli tasan kuukautta ennen kuntavaaleja.
– Itse uskon, että Hyvinkäällä tullaan näkemään hyvä lopputulos kokoomuslaisittain. Hienoa, että uusia nuoria on mukana mm. Komulaisen Riikka, Aaltosen Laura ja Söderlundin Markus ovat sellaisia joiden toivon lunastavan paikan uuteen valtuustoon. Ja tärkeää on, että mukana on myös kokemusta ja vahvaa osaamista ja sitä Hyvinkään kokoomukselta löytyy. Hyvinä esimerkkeinä voisi nopeasti mainita esimerkiksi Krista Mäen, Tuula Vanhatalon, Annika Kokon ja Antti Rantalaisen ja monta muuta.
– Hyvinkään Kokoomus jatkaa vielä viimeiset päivät tiukasti myös ehdokashankintaan ja itsekin olen hieman sielläkin taustalla pyrkinyt vaikuttamaan. Aaltosen Laura on yksi sellainen ”löytöni” ja edelleen neuvottelemme yhden erittäin mielenkiintoisen yrittäjän kanssa, kertoi Timo Heinonen ja kannusti kaikkia kiinnostuneita olemaan yhteydessä Hyvinkää Kokoomukseen.
Hyvinkään kokoomukseen saa yhteyttä kotisivujen kautta.