Hyvää Yrittäjien päivää! – Jos kaikessa otettaisiin käyttöön #saatehdä henki

Blogi, keskiviikkona 05.09.2018

Hyvää Yrittäjien päivää!

Tämä syyskuun 5. päivä valikoitui yrittäjien juhlapäiväksi siitä syystä, että Suomen Yrittäjien perustamisasiakirja allekirjoitettiin 5.9.1995 Finlandia-talolla Helsingissä. Reilu kaksikymmentä vuotta sitten siis suomalaiset yrittäjät päättivät keskittää voimansa yhteen järjestöön.

Oman yritykseni perustin 18 vuotta sitten vuonna 2001. Aikanaan se oli merkittävä osa elantoani ja yhden vuoden toimin myös päätoimisena yrittäjänä ja nyt kun pian takana on 12 vuotta kansanedustajana olen pitänyt yritykseni elossa ja toiminnassa. Tänäkin vuonna yritys on toiminut ja toimii jatkossakin. Yrittäjyyttä ei minusta varmasti koskaan saa pois.

Piti ottaa kuva tänne kansikuvaksi kun suomalaisille yrittäjille liputetaan? Mutta yllätyin kun Suomen eduskunta ei liputtanutkaan?

Olen tyytyväinen siihen, että nykyisen hallituksen aikana maahamme on palautettu yrittäjyyden arvostusta. Pettynyt olen siihen, että pääministeripuolue keskusta ei pitänyt lopulta kiinni lupauksesta sallia paikallinen sopiminen suomalaisissa yrityksissä. Kokoomuksella oli tässä aito halu ja tahtotila edetä.

Mutta hyviä askelia on otettu ja ei ne jatkossakaan kokoomuksesta tule jäämään kiinni. Nyt budjettiriihessä saimme läpi päätöksen minkä myötä ensi vuonna parannamme yrittäjän perheenjäsenten työttömyysturvaa. Yrittäjän ei-omistavan perheenjäsenen asema työttömyysturvassa muutetaan siis nyt lopulta ns. yrittäjästä palkansaajaksi. Tämä mahdollistaa joustavamman toiminnan pienissä perheyrityksissä ja antaa myös turvaa muuttuviin tilanteisiin.

Tämän vuoden alussa teimme jo muutoksen sairausvakuutuslain. Siinä yrittäjien sairauspäivärahan omavastuuaika lyheni neljästä päivästä yhteen. Myös veroratkaisut ovat tukeneet suomalaista työllisyyttä ja työntekoa ja näkyneet monen yrityksen toiminnassa niin, että uutta väkeä on voitu palkata yritysten palvelukseen.

Yrittäjät ovat kiitelleet myös sitä, että p”alkkatuen käsittelyaikoja lyhennetään, prosessia yksinkertaistetaan ja yrityksille voidaan joissain tilanteissa maksaa työllistämisestä palkkio. Lisäksi työntekijöiden ja yrittäjien oleskelulupien käsittelyä sujuvoitetaan ja käsittelyaikoja lyhennetään. Lyhytkestoisen työn vastaanottamista edistetään”.

Olen itse samaa mieltä Suomen Yrittäjien toimitusjohtajan Mikael Pentikäisen kanssa siitä, että ”Suomi tarvitsee kokonaisvaltaisen työmarkkinareformin, jolla helpotetaan työllistämistä, lisätään paikallista sopimista ja tehdään työn vastaanottamisesta aina kannattavaa. Seuraava hallitus joutuu näiden kysymysten äärelle.”

Illalla piipahdin katsomassa ystävien kanssa kun oma ravuri otti ensituntumaan kisalähdössä Vermon ravirataan. Nyt ei rahhoo tullut meidän porukalle vaan vain kokemusta.

Tänään Yrittäjän päivän pääjuhlaa vietetään Bio Rexissä.  Mutta tämä päivä on hyvä itsekullekin onnitella ja kiittää tämän maan yrittäjiä. Ilman heitä ei maamme rattaat pysyisi pyörimässä eikä hyvinvointiyhteiskuntamme kantaisi. Jokainen niin valtakunnan tasolla kuin kunnissakin tehtävä päätös pitäisi aina tarkastella sen kautta lisääkö se tähän maahan työtä vai vähentääkö se työtä. Kaiken toiminnan perusajatus tulee olla: Saa tehdä!

Kiitos ja onnea suomalaiset yrittäjät!

Pitkä päivä takana. Eduskunnassa ensin puolustusvaliokunnan kanssa esillä Irak ja Irakin turvallisuusoperaatiot ja sitten mielenkintoinen täysistunto ja ehdin vielä illalla piipahtaa Vermossakin, kun Voittomme oli ensi kertaa tositoimissa kaviouralla. Nyt pitkä laukka ja hylky, mutta kohta uudestaan ja paremmalla onnella.

Huomenna aikainen herätys ja Santahaminaan. Siellä Maanpuolustuskorkeakoulun kokous ja myös lukukauden avajaiset. Nyt kello 21.38 ja juuri vasta kämpille. Pakko mennä maate.

 

 

Kommentit