Huuhkajille tärkeä voitto Puolasta – Eduskunnassa kesän loppukiriä

Blogi, keskiviikkona 11.06.2025

Eilen illalla Olympiastadionilta kotikentältä Huuhkajille iso voitto. Puola kaatui kotiyleisön edessä MM-karsintaottelussa maalein 2–1. Ottelulopulla sattunut yhden katsojan sairauskohtaus varjosti ottelua ja toivottavasti nopean avun ja sairaalaan pääsyn myötä yksi meistä selviää. Dramaattinen välikohtaus keskeytti ottelun yli puoleksi tunniksi ja koko stadion hiljeni huolestuttavan ja vakavan tilanteen edessä odottamaan lisätietoa ja toivomaan parasta.

Illan tähdeksi noussut Joel Pohjanpalo pukikin meidän kaikkien ajatukset sanoiksi todeten, että…

”Elämässä on paljon isompia asioita kuin futis. Toivomme, että hän selviää hengissä. Kaikki näkivät, että se merkitsi paljon meille pelaajille ja stadionilla olleille. Toivon mukaan hänellä kaikki hyvin.”

Muuten hieno ilta legendaarisella Stadilla ja tietenkin 2-1 -voitto nostatti tunnelmaa. Huuhkajamaalit tekivät ensin Joel Pohjanpalo rangaistuspotkusta ja sitten Benjamin Källman.

Joka tapauksessa tärkeä voitto, mikä nosti Suomen hetkeksi myös MM-karsintalohkon kärkeen. Tärkeä tasonnosto Hollanti pelistä ja täydet kolme pistettä tiistain myöhäisottelusta pitävät siis MM-kisahaaveet vielä elossa. Hollanti ja Puola toki pelanneet Huuhkajia vähemmän pelejä, mutta tällä hetkellä näyttäisi hyvinkin siltä, että lohkonkakkospaikka voisi olla mahdollinen ja sitä kautta jatkokarsintapaikkakin. Puolalla tässä vielä osaltaan myös sanansa sanottava ja eilisillan kaksikko kohtaa toisensa toistamiseen syyskuussa Puolan kotinurmella.

Vasta tämän päivän puolella pääsin Stadikalta sitten kämpille ja jo viiden aikaan ylös ja aamun avaus Maikkarilla Huomenta Suomessa. Kollegani Jani Kokon kanssa olimme keskustelemassa Yhdysvaltain Los Angelesin mellakoista ja niiden juurisyistä ja mahdollista seurauksista. Huolestuttava on tämäkin tilanne.

Tänään talolla sitten jo ennen ysiä hallinto- ja turvallisuusjaoston kokous ja sitten puolustusvaliokunta mm. Ottawan sopimuksen

parissa ja päivällä sain vieraakseni vielä Lopen Seudun Mobilistien väen ja myös mainion vaihto-oppilaan Ariana Pacheco. Hieno nuori, joka on nyt ollut vaihdossa Lopella ja Riihimäellä ja ihastunut sitten todenteolla Suomeen. Ja miksipä ei.

Vauhdikas päivä siis tänäänkin ja nyt onneksi sadetta pitelemässä jo Loppijärven rannassa. Onneksi järveen vettä mahtuu.

….

Kello 20.37

Tänään illalla meidät eilisen Huuhkajat pelin katselijat pysäytti suru-uutinen, kun eilen pelissä kohtauksen saanut katsoja menehtyi. Pitkä elvytys ja nopeasti saatu paras apukaan ei auttanut tässä tilanteessa. Pysäyttävä ja traaginen tapahtuma ja uutinen. Osanottoni läheisille ja voimia kaikille joita tapahtuma koskettanut.