Huoli Lähi-Idän tulevaisuudesta kasvaa – Trumpin puheet iskuista Iranin kulttuurikohteisiin olisivat sotarikos

Blogi, tiistaina 07.01.2020

Tilanne Lähi-Idässä kiristyy päivä päivältä. On varmasti kiistaton tosiasia, että Iran tulee tavalla tai toisella kostamaan USA:n iskun missä tapettiin mm. komentaja Qassim Suleiman niin kuin jo aiemmin täällä blogissani arvioin. Vaihtoehtoja on usemapia ja itse uskon kostoiskun tapahtuvan Irakin maaperällä ja siellä olevia USA:n kohteita vastaan. Muitakin vaihtoehtoja on Israelista lähtien aina täysimittaiseen uuteen sotaan alueella tai iskuun Yhdysvalloissa, mutta itse pidän todennäköisimpänä kohdennettua iskua Irakissa ja nimenomaan Yhdysvaltalaisia vastaan. Samalla vaaraan asettuvat myös mm. suomalaiset toimijat jotka ovat mukana OIR-koulutusoperaatiossa.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump meni jo viesteissään seuraavaan vaiheeseen eli koston kostoon. Trump kertoi viikonloppuna USA:n olevan valmis iskemään yhteensä 52 iranilaiseen kohteeseen, jos Iran kostaa Suleimanin kuoleman. Näistä kohteista Trumpin mukaan osa olisi kulttuurillisesti merkittäviä. Kulttuurikohteisiin iskeminen olisi sotarikos, mutta tämä ei kuulemma Trumpia pidättelisi. Onneksi nyt kuitenkin Yhdysvalloista on tullut jo tolkunkin kommentteja aiheeseen liittyen. Puolustusministeri Mark Esper kommentoi jo, että Iranin kulttuurisiin kohteisiin ei suunnitella iskuja. Esperin mukaan ”Yhdysvallat noudattaa asellisia konflikteja koskevaa lainsäädäntöä”. Myös republikaanien senaattori Lindsey Graham on alleviivannut, että tällaisia iskuja ei suunnitella ja myös Trumpin neuvonantaja Kellyanne Conway on selitellyt päämiehensä puheita parhainpäin. USA:ssa valmistellaan myös toimia jo edustajainhuoneessa joilla halutaan rajoittaa Trumpin Iran-toimia. Ristivetoa siis Yhdysvalloissa riittää niin Trumpin lähipiirin ja sisäpiirin kesken, kuin republikaanien kesken kuin totta kai demokraattien ja republikaanien välillä. Tilanne on monessa mielessä huolestuttava. Räjäyttääkö yksi twiitti vielä täysimittaisen sodan?

Epäselvää on myös miten Yhdysvallat suhtautuu Irakin päätökseen vaatia USA:n ja muiden ulkovaltojen joukkojen poistumista maasta. Eilen kerrottiin, että Yhdysvallat vetää joukkonsa pois kunnioittaakseen maan itsemääräämisoikeutta. Tänään puolustusministeri Mark Esper on kiistänyt nämä tiedot. Sotkun takana olisi kenraali William Seeleyn kirje irakilaisille missä kerrottaisiin joukkojen vetämisestä maasta pois. Tänään puolustusministeri on kertonut, että hän ei ole tietoinen kyseisestä kirjeestä ja maavoimien esikuntapäällikkö Mark Milley on sanonut kirjeen olleen virhe. Myös sotkua on pahentanut Trumpin puheet pakotteista Irakille, jos maa vaatii ulkovaltojen joukkojen poisvetäytymista maasta. Rajua painostusta ja uhkailua itsenäistä maata kohtaan, vaikka joukkojen poisvaatiminen onkin täysin järjetöntä ja turvallisuuden kannalta varmasti kohtalokasta.

Tänään aiheesta käyty myös julkistakin keskustelua Suomessa. Meiltä Irakissa OIR-koulutusoperaatiossa kuitenkin mukana merkittävä määrä joukkoja ja kun kyse on vielä Yhdysvaltain johtamasta koulutusoperaatiosta niin varmasti myös tämän operaation jatko ja myös turvallisuus on ison kysymysmerkin alla. Pitää tarkasti pohtia onko opeaatiossa mukana olo enää turvallista ja edes järkevää. Ja onko koko operaation jatkolle tässä tilanteessa perusteita?

 

Kommentit