Hollolan kokoomusjärjestöt järjestivät Finladia-hiihdon aikaan torillaan Politiikan Tuuletustunnin. Aurinkoinen sää saisikin väkeä hyvin liikkeelle ja myös kansanedustaja Timo Heinonen teki yllätysvierailun mehulle. Tapahtuma oli osa kokoomuksen uutta politiikkaan tuomaa kuuntelu-asennetta ja myös yksi puoleen 90-juhlavuoden tapahtumista.
– Oma vierailuni oli sellainen ex-tempore juttu. Viikonloppu oli kalenterissa hyvin tyhjä ja ajattelin, että kun tällaisia järjestetään niin paikalle on kiva mennä. Vastaanotto oli totutun lämmin ja auringonpaisteessa juteltavaa ja väkeä riittikin hyvin, kertoi Timo Heinonen.
Keskusteluissa Heinonen kertoi esille nousseen mm. auto- ja liikenneasiat, mutta myös kestosuosikin kunta- ja palvelurakenneuudistuksen.
– Hollolassa näyttää ehdokashankinta syksyn kunnallisvaaleihin myös todella hyvältä. Ehdokkaita on jo nyt näyttävä ja edustava joukko ja se kasvaa koko ajan. Se kertoo osaltaan puolueemme hyvästä trendistä, mutta myös hollolalaisten kokoomuslaisten hyvästä työstä.
Ilkka Kanerva Hämeeseen maaliskuun alussa
Kokoomuksen Poliitikan tuuletustunnit jatkuvat myös Hämeessä heti maaliskuun alussa, kun ulkoministeri Ilkka Kanerva on varannut koko päivä Kanta-Hämeen puolen kiertämiseen. Kansanedustaja Timo Heinonen matkaa päivän ulkoministerin seurassa ja kohteina ovat mm.lukiot Forssassa ja Hämeenlinnassa, Ikä-ihmisten lounas ja toritapahtuma Hämeenlinnassa ja pitkän päivän päättävä Riihimäen seudun kuntien järjestämä tapahtuma Riihimäen Graniitin aukiolla.
– Itse olen todella tyytyväinen, että ohjelmaan saatiin kaksikin lukiovierailua. Aamulla ensin Forssan Lyseolla on lukiolaisille ja muullekin yleisölle avoin keskustelutilaisuus ja samanlainen sitten iltapäivällä Hämeenlinnan Lyseolla. Nämä ovat tärkeitä juttuja jos haluamme saada nuoriamme mukaan päättämään yhteisistä asioista ja vaikuttamaan, totesi Heinonen.
Kevään aikana vastaavia Politiikan tuuletustunteja järjestetään ympäri Suomen. Tapahtumia voi seurata internetissä osoitteessa www.kokoomuskuuntelee.fi.
ULKOASIAINMINISTERI ILKKA KANERVA HÄMEESSÄ 3.3.2008
9.30-10.30 Forssan yhteislyseo, Hämeentie 29, avoin yleisötilaisuus
11.20-11.50 Ikä-ihmisten lounasruokailu, Hämeenlinna, Lyseon Janne-sali
12.00-13.00 Hämeenlinnan Raatihuone, Paasikiviseura
13.05 – 13.50 Politiikan Tuuletustunti Hämeenlinnan torilla, makkaraa ja kahvia
14.00 – 15.15 Puhetilaisuus Hämeenlinnan Lyseon juhlasalissa, avoin yleisötilaisuus
16.00 – 17.00 Politiikan Tuuletustunti Riihimäen Granitin aukiolla