Hienoja motorsport-uutisia.

Blogi, torstaina 28.11.2013

Tänään saimme vahvistuksen, että Juho Hänninen ajaa toista Hyundain WRC-autoa ensi vuoden rallin MM-sarjassa. Tomi Tuomisen kanssa kilpaileva Hänninen saa rinnalleen tai siis toiseen autoon yhden rallin MM-sarjan nopeimmin nousseista tähdistä, kun aiemmin Hyundain kiinnittämä Thierry Neuville ajaa tiimin toista autoa. Hyundailla on siis todellakin kasassa nyt unelmatiimi ja voittamaankin pystyvät kuljettajat. Onnea vielä Juholle ja Tomille ja myös Hyundaille loistavasta valinnasta. Nähtäväksi jää onko uusi auto heti valmis voittoihin Volkswagenin tapaan. Ei ehkä näin, mutta toivottavasti.

Juho Hänninen on ehdottomasti nyt meidän parhaista suomalaiskuskeista. Vuonna 2010 Juho ajoi IRC-sarjan mestariksi Skoda Fabia Super 2000 autolla eli voittaminen ei ole ongelma. Taitoa niin soralta kuin asfaltikin löytyy ja MM-sarjankin kilpailut ovat tuttuja. Itse uskon, että seuraava suomalainen rallin maailmanmestari löytyy ryhmästä Hänninen, JM Latvala ja Esapekka Lappi. Vetoja?

Mutta onko sen suomalaismestaruuden aika ensi vuonna niin sen aika näyttää. Toivottavasti.

Haluan samalla kiittää tässä kun motorsportilla aloitin teitä kaikkia jotka olette jälleen houkutelleet minua maamme lajiliiton AKK-Motorsportin puheenjohtajakilpaan. Yhteydenottonne ympäri Suomen ja laajasti kaikista eri lajeista ovat lämmittäneet ja jopa hivelleet mieltäni. Olen otettu ja kiitollinen. Mutta nykyinen puheenjohtaja Juhani Pakari on ollut tehtävässä vasta kaksi vuotta ja minusta myös työrauhan antaminen on tällaisissa tehtävissä tärkeää. Sanon siis tällä kertaa kiitos ja ei kiitos. Mutta lupaan jatkaa työtäni samalla tavalla motorsportin parissa ja ensi lauantaina myös nousta lavalle yhteisessä kautemme päätösgaalassa Vierumäellä.

Mutta nyt laitan oikeaa jalkaa suoraksi ja suuntaan Helsinkiin. Pitkä torstai edessä ja se alkaa ympäristövaliokunnalla puurakentamisen parissa ja sitten puolustusvaliokunta ja ulkoasiainvaliokuntakin ennen iltapäivän pidempää ryhmäkokousta rakennepaketin parissa.

….

Kello 22.31 ja päivä takana. Eduskunnan pitkän päivän jälkeen suuntasin vielä Linnanmäelle Peacockiin katsomaan uudestaan vielä Jarkko Tammisen Stars Shown. Lipunmyyjä kertoi, että nyt kaikki esitykset on loppuunmyyty ja en todellakaan ihmettele. Jarkko on imitaatiossa ja myös lauluimitaatiossa ilmiömäinen ja Laura Voutilainen täydentää shown hienosti. Itseasiassa Jarkon tiesikin Suomen parhaaksi, mutta Laura todellakin yllätti imitaatioillaan ensi-illassa ja hänkin vain paranee näköjään esitys esitykseltä. Tänäänkin siis katsomo viimeistä paikkaa myönten täynnä ja tunnelma aivan käsittämätön. Väki elää mukana ja Jarkko Tamminen ottaa yleisönsä tavalla jota ei muut osaa. Ja totta kai Tanssii Tähtien kanssa tähdet Ansku Bergströmin johdolla luovat lavalle aikamoista glamouriakin aika-ajoin ja menoa ja meininkiä koko reilun kahden tunnin ajan. 

No nyt ei kannata enää kannustaa teitä ostamaan lippuja Stars Showhun. Näytökset siis loppuumyyty jos ei joitain yksittäispaikkoja vapaudu. Mutta olen varma, että 15 vuoden työtä Jarkko ei tähän jätä vaan samat hahmot ja lauluimitaatio tulee näkymään ja kuulumaan Suomessa vielä monessa paikassa. Tästä on helppo rakentaa kiertue ja upeat showt laivoille ja vaikka mihin. Täytyy sanoa, että tänäänkin olin Jarkon edessä mykistynyt. Tekijä. Osaaja. Lahjakkuus.

Mutta sitä ennen eduskunnassa valiokunnat ja pitkä ryhmäkokous rakennepaketin parissa ja sitten kyselytunti. Yritin tänäänkin päästä kyselytunnilla ääneen, mutta näyttää siltä, että en ole puhemiehen suosiossa. Puheenvuorot kiitettävällä tavalla taas kiersivät ja keskittyivät muutamiin. Harmin paikka. Itse olisin halunnut nostaa hieman esille suomalaista ruokaa ja toisessa keskustelussa kansalaisten luottamusta poliisien ja vankiloiden rekistereihin. Jos ja kun kirjaa erilaisista asioista pitää pitää niin silloin pitäisi voida myös luottaa siihen, että tietoja ei pääse katsomaan edes niihin kuulumattomat poliisit (vertaa tapaus Mika Myllylä) ja toisaalta luottaa siihen, että poliisista ei vuodeta omien rekistereiden tietoja julkisuuteen (Vladimir Putin -tapaus) tai että vangeilla on oikeus pyytää tiedot omien tietojensa katsojista vankiloissa. Nyt jo tiedossa tapauksia joissa työtään tehneitä ja työssään luvallisesti rekisteritietoja käyttäneitä vanginvartijoita on uhkailtu. Näin hommat eivät voi toimia ja poliisiministeri Räsäsen ja oikeusministeri Henrikssonin täytyy laittaa nämä asiat kuntoon ja palauttaa kansalaisten luottamus rekistereihin ja niiden pitävyyteem ja lailliseen käyttöön.

Niin ja tänään myös vieraani eduskunnassa kävi yksi lahjakas nuori. Faisa Kahiye on 16-vuotias vantaalainen akviitinen nuori joka oli pari viikkoa sitten Ben Zyskowiczillä eduskunnassa yläkoulun TET-harjoittelussa. Parin viikonaikana tämä nuorisovaltuustossakin vaikuttava Faisa teki vaikutuksen minuunkin ja tänään hän tuli kyselytuntia seuraamaan ja kahvillekin eduskuntaan. Kannattaa laittaa nimi mieleen. Hänestä kuulemme vielä.

Mutta huomenna pitäisi julki saada myös tuo rakennepaketti ja sitten voin sitä julkisuudessakin kommentoida ja hieman kirjoittaakin aiheesta. Nyt kuitenkin Helsingin kämpillä ja hetki unta. 

Kommentit