Tai oikeastaan vain pienen osan siitä. Minulla on ollut uskomaton onni saada avukseni tähän työhön suuri kampanjajoukko. En tiedä osaanko koskaan siitä työstä riittämiin näitä useampaa kymmentä tekijää ja tukijaa kiittää, mutta yritän. Ilman heidän valtavan isoa panosta en itse olisi tässä työssä saanut nyt olla kuutta vuotta ja en voisi edes ajatella selviäväni erilaisista töistä.
Vaalipäällikkönäni on toiminut aina vuodesta 2006 lähtien Riku Bitter. Hänen johdolla teimme 2007 ensimmäisen eduskuntavaalikampanjani ja neljä vuotta myöhemmin 2011 toisen. Kampanjapäällikkönä Riku on ollut ratkaisevassa asemassa talkooryhmien johdossa. Eikä työmme ole suinkaan jäänyt vain vaalikampanjoihin vaan voisi oikeastaan sanoa, että tätä työtä tehdään koko ajan ja katse jo seuraavissa eduskuntavaaleissa 2014 ja varmasti tavalla tai toiselle tekemisemme tulee näkymään myös tulevissa EU-vaaleissa menneiden kuntavaalien tapaan. Katsotaan mitä niihin keksimme.
Mutta tämä lauantai päivä ja eilinen ilta mennyt tiimiläisten kanssa. Joka kevät olemme tehneet aina hieman erilaisen kevätretken ja aina hieman erilaisella porukalla. Väkeä mukana ympäri Hämettä ja joskus muualtakin päin Suomea. Ja näille retkille on kaikki tervetulleita. Ensi keväänä teemme jälleen jotain uutta ja jos sinäkin haluat olla mukana kampanjatiimissäni ja yhteisessä porukassamme ja näillä retkilläkin niin laita ihmeessä minulle sähköpostia tai FB-viestiä tulemaan.
Nyt laiva kohta takaisin Turussa. Eilen illalla nautiskelimme Turun Aurajoen rannalla ja sitten tämän päivän Itämerelle Viking Gracella. Hieno laiva ja upea matka. Huomenna paluu arkeen ja edessä kunnanvaltuustomme strategiapäivä ja illalla sitten jälleen johtamaan valtuustomme kokousta.