Hevosmessut Tampereella 6.-7.4.2013
Avajaispuhe kansanedustaja, hevosharrastaja Timo Heinonen
Maneesihiekkaa ja hevosenlantaa – mietteitä Arkadianmäeltä
Hyvät kuulijat, hevosharrastajat ja alan ammattilaiset
Politiikka ja asioiden eteenpäin vieminen on välillä kuin esteratsastusta. Välillä suoritus päättyy hylkäykseen kieltojen tai satulasta suistumisen vuoksi. Joskus maaliin päästään rimaa hipoen, virhepistesaaliin kera. Valmistautuminen voi olla epäonnistunut tai sitten vain yhteistyö ei suju. Joka tapauksessa lääke on sama. Lisää työtä ja uusi yritys. Kyllä se puhdas rata joskus tulee, lannistua ei saa.
Miksi sitten tällainen vertauskuva? Erityisesti mieleen tulee hevosenlannanpolttokysymys, joka on puhututtanut hevosihmisiä jo kohta kymmenkunta vuotta. Suomessa hevosenlannan polttaminen ilman kalliita jätteenpolttolaitteistoja on ollut kiellettyä EU-säädösten perusteella samaan aikaan, kun muissa EU-maissa ongelmaa ei ole. Tämän asian parissa olemme tehneet töitä jo kuusi pitkää vuotta. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että harjoittelu alkaa tuottaa parempia tuloksia.
Maaliskuussa nimittäin astui voimaan asetus, jonka mukaan hevosenlantaa saa polttaa ns. kaasutusmenetelmällä tietyin ehdoin. Tällaisia kaasutuslaitoksia on käytössä esimerkiksi Ruotsissa jo kymmeniä ja hevosenlannalla voidaan saada lämpiämään niin talli, maneesi kuin vaikkapa tallinomistajan omakotitalo. Toivottavasti saamme pian nähdä, että tämä toimii Suomessakin.
****
Toinen, ajankohtainen asia nousi hevosihmisten ja muidenkin keskusteluihin Laukaassa tapahtuneen, kuolemaan johtaneen onnettomuuden seurauksena. Maneesin sortuminen nostikin aiheellisesti esiin myös ratsastusharrastukseen tarkoitettujen liikuntapaikkojen turvallisuuden. Vastaavaa ei enää saa päästää tapahtumaan.
Toimin Valtion liikuntaneuvostossa, joka siis ohjaa ja myöntää liikunnan avustuksia. Nyt aloitin myös Rakentamisjaoston puheenjohtajana, ja siinä roolissa maneesiasiat ovat nousseet esiin. Kirjoitamme parasta aikaa liikuntapaikkarakentamisen avustuspolitiikkaa linjaavaa Suunta-asiakirjaa, ja tässä tulemme ottamaan esiin myös maneesit entistä vahvemmin.
Yhtenä teemana maneesien ympärillä on tietenkin turvallisuus ja tämä koskee myös muita liikuntapaikkoja. Pohdimmekin nyt, miten onnettomuuksilta voitaisiin välttyä tulevaisuudessa. Tässä täytyy tarkastella liikuntapaikan koko elinkaarta suunnittelusta, rakentamisesta ja laadukkaasta tarkastustoiminnasta aina ylläpitoon asti. Itse ajattelen, että liikuntakäytössä olevat tilat tulisi tarkastaa entistä paremmin, säännöllisesti esimerkiksi viiden tai kymmenen vuoden välein osana turvallisuuden varmistamista.
Hevosharrastajana haluan kuitenkin nostaa maneesit myös toisessa mielessä entistä paremmin esiin myös avustuksia jaettaessa. Voitaisiinko maneesien rakentamista ja tätä kautta ratsastusta tukea entistä enemmän, kuten tällä hetkellä tuetaan jääkiekkoa, curlingia tai muuta vastaavaa hallirakentamisessa? Tässä on kyse paitsi lajien välisestä tasa-arvosta, myös osittain sukupuolien eroista. Meillä on edelleen ”tyttöjen harrastuksia ja poikien harrastuksia”. Onko siis oikein, että kansallisesti tuettavat liikuntapaikkarakentamisen hankkeet tuntuvat valuvan hankkeisiin, jotka liittyvät perinteisiin poikien lajeihin? Itse haluan tämän nostaa vahvasti esiin tulevaisuuden Suunta-asiakirjaa ja avustuslinjoja pohdittaessa. Toivotaan siis, että jatkossa meillä on entistä enemmän myös maneesihankkeita pöydällä avustuksia jaettaessa.
***
Hevosurheilun parempi huomioiminen myös tässä suhteessa olisi järkevää, sillä erityisesti harrastajaratsastajien määrä on kasvanut. Meitä ratsastuksen harrastajia on noin 135 000. Määrä on kasvanut hyvää vauhtia, 90-luvulla peräti 10 prosentin vuositahtia.
Vahvasta kasvusta ja aikuisratsastajien määrän lisääntymisestä huolimatta edelleen ratsastus koetaan ja ehkä se sitä vahvasti onkin – nuorten tyttöjen puuhaksi. Näin se on vaikka meitä aikuisia on lajin pariin saatu harrastamaan viime vuosina yhä kasvavalla vauhdilla. Mutta meitä miehiä on vain kourallinen – minua ei se haittaa – mutta ehkä sen eteen olisi syytä tehdä lisää työtä.
Työtä sen takia, että ratsastus olisi hyvä harrastus toimistomiehelle tai perheen isälle vaikka koko perheen harrastuksena. Itse toivon, että jokainen ratsastuskoulu ja ratsastuksen opettaja miettisi muutaman kerran omia ratsastustuntejaan. Ovatko ne sellaisia, että ne houkuttelevat mukaan 10 vuotiaita poikia? Ja ovatko ne sellaisia, että ne pitäisivät mukana myös murrosiän kynnykselle tulevat pojat?
Voisiko tavoitteita uudistaa? Voisiko oppisisältöjä miettiä? Ja ennen muuta, miten ratsastuskoulut kasvattavat hyviä hevosihmisiä?
Ajatukseksi voisi mieleen jättää vaikkapa sen, miten telinevoimistelusta tuli suosittua myös poikien parissa kun se muutettiin temppuradaksi. Tai vihoviimeisistä kuntopiireistä erilaisten steppi-tuntien parissa. Olisiko tässäkin tilaa muutokselle?
***
Hevosihmisiä puhuttaa tällä hetkellä myös ajankohtainen tautitilanne, joka on hieman vaikuttanut tämän messuviikonlopunkin ohjelmaan. Kyse on siis herpesviruksesta, jota on todettu Virossa ja epäilyjä on myös Suomessa. Tilanne on huolestuttava, mutta hysteriaan ei ole aihetta. Kaikilta hevosihmisiltä vaaditaan tässä tilanteessa, kuten muissakin vastaavissa tilanteissa, vastuullisuutta ja tarkkuutta hevosia käsitellessään. Tautien leviämisen ehkäisemiseen voimme aina vaikuttaa omalla toiminnallamme.
Tällaisissa tilanteissa tulee aina pohtineeksi myös sitä, kuinka tärkeää on hevostutkimuksen tukeminen Suomessa. Kotimainen asiantuntemus ja paikallinen tutkimustieto on erityisen arvokasta. Hevostutkimuksen ja –koulutuksen rahoituksesta on pidettävä huolta jatkossakin.
***
Arpajaislain muutoksen myötä myös täällä tänään oli tarkoitus pelata Totoa tapahtuman yhteydessä järjestettävässä Tammer Trophyssa. Raviurheilusta tutut voittaja, sija ja kaksaripelit siis tuovat lisäjännitystä nyt myös ratsastusurheiluun, kun Fintoto järjestää pelit suurimmissa ratsastustapahtumissa myös tänä vuonna. Vaikka tällä kertaa pelit jäävät laittamatta, kannustan kaikkia kokeilemaan tilaisuuden tullen.
Toivon, että tämä on askel myös ravi- ja ratsastusurheilun välisen kuilun pienentämiseksi. Liian usein unohdetaan, että molemmissa lajeissa pääroolia esittää aina Hevonen. Suhtaudutaan siis ennakkoluulottomasti myös muihin hevoslajeihin kuin juuri siihen omaan harrastusmuotoon. Näin myös hevosihmisten ääni kuuluu Suomessa entistä vahvempana. Keskinäinen vastakkainasettelu kun ei edistä kenenkään asiaa. Avoimin mielin, hevosta kunnioittaen voimme oppia jokainen jotain uutta.
Sillä siitähän tässä on kyse, hevosista. Toivon kaikille antoisia messupäiviä ja hyvää hevoskesää. Tarkoitti se sitten puhtaita ratoja, hyviä juoksuja tai ihan vaan niitä hyviä hetkiä, hevosen seurasta nauttien.