Politiikassa asiat etenevät joskus hitaasti ja kärsivällisyys on koetuksella kansanedustajallakin. Erityisesti mieleen tulee hevosenlannanpolttokysymys, joka on puhututtanut hevosihmisiä jo kohta kymmenkunta vuotta. Suomessa hevosenlannan polttaminen ilman kalliita jätteenpolttolaitteistoja on ollut kiellettyä EU-säädösten perusteella samaan aikaan, kun muissa EU-maissa ongelmaa ei ole. Tämän asian parissa olemme tehneet töitä jo kuusi pitkää vuotta. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että harjoittelu alkaa tuottaa parempia tuloksia.
Maaliskuussa nimittäin astui voimaan asetus, jonka mukaan hevosenlantaa saa polttaa ns. kaasutusmenetelmällä tietyin ehdoin. Tällaisia kaasutuslaitoksia on käytössä esimerkiksi Ruotsissa jo kymmeniä ja hevosenlannalla voidaan saada lämpiämään niin talli, maneesi kuin vaikkapa tallinomistajan omakotitalo. Toivottavasti saamme pian nähdä, että tämä toimii Suomessakin.
Toinen, hyvin ajankohtainen asia nousi hevosihmisten ja muidenkin keskusteluihin Laukaassa tapahtuneen, kuolemaan johtaneen onnettomuuden seurauksena. Maneesin sortuminen nostikin aiheellisesti esiin myös ratsastusharrastukseen tarkoitettujen liikuntapaikkojen turvallisuuden. Vastaavaa ei enää saa päästää tapahtumaan.
Toimin Valtion liikuntaneuvostossa, joka siis ohjaa ja myöntää liikunnan avustuksia. Nyt aloitin myös Rakentamisjaoston puheenjohtajana, ja siinä roolissa maneesiasiat ovat nousseet esiin. Kirjoitamme parasta aikaa liikuntapaikkarakentamisen avustuspolitiikkaa linjaavaa Suunta-asiakirjaa, ja tässä tulemme ottamaan esiin myös maneesit entistä vahvemmin.
Yhtenä teemana maneesien ympärillä on tietenkin turvallisuus ja tämä koskee myös muita liikuntapaikkoja. Pohdimmekin nyt, miten onnettomuuksilta voitaisiin välttyä tulevaisuudessa. Tässä täytyy tarkastella liikuntapaikan koko elinkaarta suunnittelusta, rakentamisesta ja laadukkaasta tarkastustoiminnasta aina ylläpitoon asti. Itse ajattelen, että liikuntakäytössä olevat tilat tulisi tarkastaa entistä paremmin, säännöllisesti esimerkiksi viiden tai kymmenen vuoden välein osana turvallisuuden varmistamista.
Hevosharrastajana haluan kuitenkin nostaa maneesit myös toisessa mielessä entistä paremmin esiin myös avustuksia jaettaessa. Voitaisiinko maneesien rakentamista ja tätä kautta ratsastusta tukea entistä enemmän, kuten tällä hetkellä tuetaan jääkiekkoa, curlingia tai muuta vastaavaa hallirakentamisessa? Tässä on kyse paitsi lajien välisestä tasa-arvosta, myös osittain sukupuolien eroista. Meillä on edelleen ”tyttöjen harrastuksia ja poikien harrastuksia”. Onko siis oikein, että kansallisesti tuettavat liikuntapaikkarakentamisen hankkeet tuntuvat valuvan hankkeisiin, jotka liittyvät perinteisiin poikien lajeihin? Itse haluan tämän nostaa vahvasti esiin tulevaisuuden Suunta-asiakirjaa ja avustuslinjoja pohdittaessa. Toivotaan siis, että jatkossa meillä on entistä enemmän myös maneesihankkeita pöydällä avustuksia jaettaessa.
Hevosurheilun parempi huomioiminen myös tässä suhteessa olisi järkevää, sillä erityisesti harrastajaratsastajien määrä on kasvanut. Meitä ratsastuksen harrastajia on noin 135 000. Ratsastuksen lisäksi raviurheilu ja hevoskasvatus sekä erilaiset muut alan yritykset työllistävät ja kiinnostavat yhä suurempaa joukkoa. Ja hyvä niin. Koko hevosala on tärkeässä roolissa myös elävän maaseudun kehittymisessä.
Toivonkin, että tulevaisuudessa ravi- ja ratsastusurheilun välinen kuilu pienenee entisestään. Liian usein unohdetaan, että molemmissa lajeissa pääroolia esittää aina Hevonen. Suhtaudutaan siis ennakkoluulottomasti myös muihin hevoslajeihin kuin juuri siihen omaan harrastusmuotoon. Näin myös hevosihmisten ääni kuuluu Suomessa entistä vahvempana. Keskinäinen vastakkainasettelu kun ei edistä kenenkään asiaa. Ei hevosurheilussa, eikä politiikassakaan.
Timo Heinonen
Kansanedustaja, hevosharrastaja