Eduskunnasa työt jatkuvat tänään valiokuntien budjettikokouksilla. Ympäristövaliokunnassa pakettimme alkaa olla pikku hiljaa valmis ja tänään palaveerasimme eri puolueiden ympäristövastaavien kanssa painotuksista ja kerron niistä lisää kun lausuntomme valmiiksi. Mutta hyvä henki ja yhteinen tahtotila ja sillä päästää jo politiikassa usein pitkälle. Nyt hetki aikaa työhuoneessa ja sitten seuraavat kokoukset.
…
Kello 22.17 ja juuri Nuortenillasta kotiin. Lopen Kahvila Korvassa oli tänään normaalin iltakahvittelun jälkeen vielä nuortenilta kello 19-22. Hieman keskustelua siis nuorten asioista ja ennen kaikkea juuri itse nuorten kanssa. Väkeä kävi illan mittaa istuskelemassakin ja juttelemassa ja oli kiva kuulla, että nyt nuoret ovat varsin tyytyväisiä mm. Kuntalan toimintaa ja nuorisotyöntekijämme Pauli Suonpuron työhön muutenkin. Kehui useampi Paulia ja hänen tapaansa tehdä työtä nuorten kanssa. Toiveita tuli siitä, että nuoppari voisi olla hieman useamminkin auki ja useampana päivänäkin ja myös sitä toivottiin, että toimintaa voisi olla myös muissa taajamissa enemmän. Toivotaan, että lisää talkoolaisia löytyy valvontatehtäviin Silvanin Jannen tapaan ja toisaalta on hyvä, että nyt ensi vuodeksi ollaan kunnastakin osoittamassa hieman lisää resursseja tälle puolelle. Olen itse aivan varma, että tällainen työ tuottaa varmasti tulosta ja on ehdottomasti sitä mitä kunnan pitää myös tarjota.
Vapaa-aikalautakuntamme puheenjohtaja Tiina Seppälä oli myös koko illan paikalla ja kertoi mm. siitä mitä uutta nyt on neljän vuoden aikana tehty ja myös siitä mitä ensi vuosi tullee tuomaan mukanaan. Ja tärkeää on se, että kaikki toiminta ei ole vain liikunnan ja urheilun ympärillä vaan tarvitaan juuri tällaista vapaata nuorisotilatoimintaa, skateramppia ja mielellään bändi ja muuta vastaavaakin harrastetoimintaa. Tällaisista ideoista otamme mielellämme koppia eli ei muuta kuin ideoita vaan peliin. Itseasiassa tuo nyt valmistelussa oleva skateramppikin lähti liikkeelle yhden 8-vuotiaan pojan kunnanjohtajalle lähettämästä esityksestä. Niin se vaan lähidemokratia toimii ja tällaista pitäisi olla enemmänkin.
Mutta kiitokset kaikille nuorille ketkä paikalla piipahditte. Keksitään taas jotain tällaistakin uutta jatkossakin.
…
Päivä muuten aikalailla vauhdilla. Pari neuvottelua hallituspuolueiden valiokuntavastaavien kanssa ensi vuoden budjetin lisäyksistä lähinnä ympäristöpuolelle ja sitten valiokunnat ja täysistunto. Istunnon jälkeen vielä mukava kahvihetki eduskunnan kuppilassa ja sitten kotia kohden. Ja yksi hyvä uutinen sai tänään minutkin hymyilemään. Palataan siihen huomenna. Ja huomenna sitten päivällä Riihimäellä ja iltapäivällä kello 13 lähtien Hämeenlinnassa. Kokoomus kuuntelee lauantai siis luvassa.