Helsingin Sanomat vaarantaa turvallisuuttamme – Missä ulkomaisten iskujen kohteeksi aiemminkin joutunut HS säilyttää heille vuodettuja salaisia materiaaleja?

Blogi, sunnuntaina 17.12.2017

Helsingin Sanomat julkaisi viikonloppuna salaiseksi luokiteltua materiaalia otsikolla ”Suomen salaisin paikka”. Viestikoelaitosta käsitellyt uutinen oli julkaistu huonolla harkinnalla ilman vastuuntuntoa. Materiaali oli saatu joltain sisäpiiristä, joka oli katsonut tehtäväkseen vuotaa salaiset tiedot medialle. Tämä on poikkeuksellisen vakava asia ja vaarantaa maamme turvallisuutta eikä varsinkaan sitä vahvista.

Jutun kirjoitti toimittajat Laura Halminen ja Tuomo Pietiläinen.

Tietojen julkaisemisellekaa  ei ollut mitään syytä eikä myöskään tarvetta. Puolustusvoimat tai mikään muukaan taho ei ole toiminut lakien vastaisesti. Jos näin olisi ollut niin ehkä julkaisemiselle olisi voinut löytää perusteita. Ehkä. Tässä tapauksessa ei sellaista syytä ole ollut ja näin Hesarin toiminta on täysin turhaa ja edesvastuutonta.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ottikin vakavaan asiaan kantaa pian jutun julkaisemisen jälkeen tiedotteella: ”Salaisia asiakirjoja on laittomasti luovutettu Helsingin Sanomien haltuun. Siltä osin on rikostutkinta käynnistetty.”  ”Korkeimman turvaluokituksen saaneiden asiakirjojen sisällön paljastuminen on turvallisuutemme kannalta kriittistä ja voi aiheuttaa vakavia vaurioita.”

Lehden mukaan kaikkia käytössä olleita tietoja ei ole myöskään julkaistu. Toivoa näin ollen sopiikin jo maamme kansallisen edun ja turvallisuuden vuoksi, että julkaisematon erittäin salainen tieto on Helsingn Sanomien toimituksessa asianmukaisesti tallennettu. Vakava kysymys on myös se missä ja millä ja millaisilla lauteilla materiaalia on käsitelty. Onko materiaalia jollain palvelimella tai toimittajan salkuissa tai laatikoissa.

Kuva Pekka Kivimäki Twitter-tili

Tämän maailman erityisen hyvin tunteva Veli-Pekka Kivimäki kyselikin eilen aiheellisesti ”materiaalin säilöntään liittyen, onko (ollut) merkkejä viime aikoina ollut näistä valtiollisista hyökkääjistä joita 2 vuotta sitten oli Sanoman kimpussa?” Parisen vuotta sittenhän Helsingin Sanonat ja sen taustayhtiö Mediakonserni Sanoma oli vakavan verkkovakoilun kohteena. Poikkeuksellista tapauksessa oli se, että hyökkäyksen takana uskotaan olevan valtiollisia tahoja. Valtaosa vakoilukampanjan kohteista oli tuolloin linjassa Venäjän poliittisten mielenkiinnon kohteiden kanssa. Onko myös nämä tiedot jo vakoiltu vastaavasti eteenpäin? Kukaan ei ole kertonut missä ja miten materiaaleja säilötään ja on käsitelty.

Salaiset materiaalit leimataan eri luokituksilla I-IV.

Eilen Puolustusvoimien tiedustelupäällikkö Harri Ohra-aho toivoikin vastausta Helsingin Sanomien päätoimittaja Kaisu Niemeltä näin: ”Saanemme huomenna ennen seuraavaa ’julkistusta’ vastauksen tähän? Miten olette säilyttäneet Suojaustaso I – materiaalia?” Vastausta ei ole saatu.

Ohra-aho kommentoi Ylelle eilen vuodon vakavuutta toteamalla, että ”Kaiken salaisen materiaalin julkaisu on vakavaa. Jos ajatellaan sotilastiedustelun roolia, niin sehän on maamme puolustuksen etulinja. Jos siihen etulinjaan jollain tavalla kerrotaan auki sitä, niin sillä on tietysti vaikutuksia Suomen turvallisuuteen.”

Surullista myös se, että Helsingin Sanomien jutussa oli epätarkkuuksia ja väärinymmärryksiä. Toimittaja ei ollut siis osannut lukea ja tulkita edes materiaalia oikein. Tämä lisää uutisoinnin haitallisuutta entisestään.

Toivotaan, että tietovuotaja saadaan kiinni ja myös vastuuseen vuodostaan. Jutun tutkinta on laajennettu koskemaan myös jutun kirjoittaneita toimittajia Laura Halmiseen ja Tuomo Pietiläiseen.

Surullinen tapahtumasarja missä vastuullisuus ja vastuuntunto unohtunut kokonaan luulun kovan uutisen ja skuupinhaun innossa.

Aihe ei varmasti jää tähän vaan siihen tulee palata myös eduskunnassa ja tarkastella myös lainsäädännön muutoksien tarpeita salaisten materiaalien kohdalla. Myös Puolustusvaliokunnan on aiheeseen palattava.

Hieman päivän ohjelma tässä muuttui, mutta kaikki on järjestynyt. Riihimäen Uimaseuran glögeille olin ajatellut mennä käymään, mutta ne nyt jäivät töiden takia väliin. Joskus yksi juttu muuttaa paljon.

Mielenkiintoista oli huomata, että Helsingin Sanomat ei aamun lehdessä enää tätä juttuaan laittomasti saamistaan materiaaleista jatkanutkaan. Tulikohan lehti kuitenkin katumapäälle kun alkoi paljastua, että kaikki ei mennytkään ehkä aivan lainmukaisesti. Rikostutkinta on alkanut niin vuodosta kuin toimittajien työstäkin juttuun.

Illansuussa ehdin kuitenkin piipahtaa vielä mökkitien varressa Syrjässä wanhanajan joulussa. Ihastuttava tapahtuma missä joulu maistui, tuoksui ja näkyi. Kiitos Syrjä Seura ja Järventaustan kylän väki.

Nyt ajatukset jo kohti alkavaa viikkoa. Eduskunnassa tiukat kolme tai ehkä neljä päivää vielä edessä.

 

 

Kommentit