Kyllä. Tarvitaan vain yksi rohkea mies.
Erkki Siltala osti muutamia vuosia sitten Järvenpäästä läheltä Sibeliuksen kotia tilan omaa ratsastuskeskusta varten. Näin syntyi Suomeen Europantason ratsastuskeskus Aino ja tänä viikonloppuna paikka isännöi ensimmäistä kertaa Suomessa sekä este- että kouluratsastuksen Nations Cupia.
(Tarkennus 12.7.2019: Ensimmäistä kertaa kouluratsastuksessa Suomessa 4 * -kilpailu. Ja myös NC joukkuekilpailu nyt ensimmäistä kertaa Suomessa.)
Koulu- ja esteratsastuksessa kilpaillaan maajoukkueiden paremmuudesta historiallisessa 110-vuotiaassa Nations Cup™ -kilpailuissa. Kouluratsastuksen neljän tähden kilpailussa mukana ovat Suomen lisäksi Ruotsi ja Viro. Meidän sinivalkoisessa maajoukkueessa ratsastavat Henri Ruoste, Elisabet Ehrnrooth, Ville Vaurio ja Nina Dunder. Estejoukkueessa kentällä nähdään Italiaa, Norjaa ja Tanskaa vastaan Sanna Backlund, Ville Kulkas, John Antell ja Jasmin Ranta-aho.
Eilen jo uudella ulkokentällä avattiin kilpailut, kun ohjelmassa oli Aino Nations Cupin ensimmäiset luokat. Kolmen avauspäivän kansainvälisen esteluokan voitot menivät Italiaan ja Tanskaan. 140cm kovimmassa luokassa italialaiset miehittivät kaikki viisi ykkössijaa Guido Grimaldin johdolla, joka oli Gerardo-E:llä toisen vaiheen nopein. Meidän joukkueesta Susanna Granroth ja Leopoldo tekivät kaunista ja tuloksekasta työtä kentällä ja nousivat hienosti italialaisratsukkojen väliin kuudenneksi.
Kahdessa muussa, 130- ja 125-luokissa, sinivalkoiset ratsukot tekivät hyvää työtä ja kelpo tuloksia. Voitot menivät kuitenkin Andrea Venturinille Deauvillella ja Gitte Dahlille Bellevuella, mutta Milka Kivikoski ja Fiona J olivat 130-luokan kolmansia ja 125:ssa Janina Kvarnström ja Hyper Panda ratsastivat tosiksi ja Juho Norilo ja Claytonin kanssa kolmansiksi.
Kaiken kaikkiaan siis hieno avauspäivä Suomen Nations Cup -osakilpailulle. Ratsastuskeskus Ainon omistajan ja rakentajan Erkki Siltalan johdolla oli paikat laitettu viimeisen päälle kuntoon ja sääkin onneksi meitä upealla ulkokentällä eilen suosi. Erkki kyllä ansaitsee silinterihatun noston ja hevosenmaljan tästä työstä suomalaisen hevosurheilun hyväksi. On upeaa, että kotimaassa meidän ratsukot pääsevät nyt kilpailemaan tällä tasolla ja hakemaan kokemusta uralla eteenpäin yhä vaativampiin koitoksiin.
Kouluratsastuksessa nähdään Ainossa tänä viikonloppuna Suomen korkeatasoisin kilpailu sitten vuoden 1952 olympialaisten. Jos siis arvioidaan kilpailujen statusta. Aino Nations Cupin kilpailu on ns. neljän tähden kilpailu. Luokan hevosilla oli eilen ohjelmassa vasta tarkastukset ja tänään sitten aamusta on vuorossa joukkuekilpailun ensimmäinen osakilpailu, Grand Prix. Meiltä kentällä silloin Henri Ruoste, Elisabet Ehnrooth, Ville Vaurio ja Nina Dunder. Estepuolella kisataan tänään Prix de Mercedes-Benz Grand Prix´n ja kaksi pienempää luokkaa.
Ratsastuskeskus Ainon Areenalla nähdään tänään perjantaina myös kouluratsastuksen mini-klinikka. Siellä vinkkejään ja ohjeitaan jakavat ja näyttävät maajoukkuevalmentaja Rien van der Schaft yhdessä maajoukkueratsastaja Stella Hagelstamin kanssa. Tänään myös perheen pienimmät pääsevät ”kisaamaan” Ainon upealle keppariareenalle ja heti kisoje jälkeen yleisöä viihdyttää After Ride Partyn artisti Johanna Försti ja Pajabändi. Lauantainakin ohjelmaa on myös lapsille, kun ohjelmalavalla nähdään kisojen välissä mainio Kengurumeininki.
Perjantai 5.7.
10:00 Kouluratsastuksen Nations Cup, Prix de Ruutu Grand Prix
15:00 Esteratsastus 125 cm
17:00 Esteratsastuksen Prix de Mercedes-Benz Grand Prix 160 cm
19:00 Esteratsastus Prix de Pusku 135 cm
After Ride – Johanna Försti & Paja Band
Lauantai 6.7.
10:00 Esteratsastus Prix de Mandatum Life 135 cm
Kengurumeininki-bändi
13:00 Esteratsastus Prix de Bilto 140 cm
16:30 Kouluratsastuksen Nations Cup, Prix de A. Tillander 1860, Grand Prix Special
After Ride – The Blues Brothers tribute
Sunnuntai 7.7.
10:00 Esteratsastus Prix de Avis 140/145 cm
13:00 Esteratsastuksen Prix de Veikkaus Nations Cup 160 cm
17:00 Esteratsastus 130 cm
Huomioithan, että ohjelman ajat ovat alustavia. Muutokset ovat mahdollisia.
….
Suomeen on myönnetty Nations’ Cup -kilpailut neljäksi peräkkäiseksi vuodeksi. Ainakin nämä kaksi ensimmäistä kilpailua järjestetään Ainossa Järvenpäässä. Ja miksipä ei jatkossakin. Paikat ovat upeat ja kilpailuja on helppo tulla seuraamaan vaikkapa junalla suoraan Ainolan pysäkille. Ja tänä viikonloppuna ehditte vielä hyvin mukaan! Vahva suositus eli lähtekääpä katsomaan huippuluokan ratsastusta Järvenpäähän.
Niin aika pienelle huomiolle on muuten jäänyt se kappale suomalaista ratsastushistoriaa, kun vuonna 1952 Helsingin Olympialaisissa kisattiin myös kouluratsastuksen olympiamitaleista. Kouluratsastuksessa kilpailtiin Ruskeasuon ratsastushallin kentällä 28.–29. heinäkuuta 1952 ja kilpailuun osallistui 27 ratsukkoa. Ruotsalainen Henri Saint Cyr voitti henkilökohtaisen kilpailun ja Ruotsi vuotti joukkuekisan. Ruotsin joukkueeseen kuuluivat Saint Cyr, Gustaf Adolf Boltenstern, Jr. ja Gehnäll Persson. He olivat voittaneet ratsastuksen jo edellisissä olympialaisissa, mutta silloin heidät hylättiin. Syy oli mielenkiintoinen. Gehnäll Persson oli nimittäin vain kersantti. Kouluratsastuksen säännöissä vaadittiin nimittäin vielä tuolloin, että kenttäratsastukseen osallistuvien urheilijoiden tulee olla upseereita. Helsingissä tanskalaisesta Lis Hartelista tuli kouluratsastuksessa ensimmäinen ratsastuksen naismitalisti olympialaisissa. Hartelin jouduttiin auttamaan hevosen satulaan, sillä hänen jalkansa olivat halvaantuneet.
Enemmän on aina muisteltu esteratsastuksen finaaleja, mitkä käytiinkin itse Olympiastadionilla. Sieltä legendaarisia kuvia on ollut esillä viime vuosienkin tapahtumissa. Henkilökohtaisessa kilpailussa ranskalainen Pierre Jonquères d’Oriola voitti olympiakultaa hevosellaan Ali Baba.
Mutta nyt siis uutta hevosten juhlaa ja tällä kertaa paikkana Järvenpään Aino. Kiitos vielä eilisestä Erkille ja koko kilpailun organisaatiolle ja tekijöille!
…
Kello 23.51 ja pitkä ja mukava päivä päätökseen. Tänään iltaa vielä Vojakkalan Lavalla kesäillan tansseissa. Kiitos koko Kalla ja erityisesti mun entiset oppilaat Annika, Rosku ja Ville! ”Mun täytyy kävellä näin…”
Huomenna sitten Perunankukkapäivä ja Kartanoputiikki Punaisen Tuvan 10-vuotisjuhlapäivä. Hienoa saada jälleen pitää putiikilla puhe. Avajaispuheesta nyt 10-vuotisjuhlapuheeseen. Upea tarina mikä jatkuu.