Tänään laskimme Vaarin ja Isän uurnan Heinosen hautaan Lopen hautausmaalle. Koskettava hetki äidin ja oman perheen kanssa. Isä, Hannu Juhani Heinonen, sai näin viimeisen leposijansa oman äitinsä Maija-mummun ja isänsä Poliisi-papan vierestä. Myös Raija-sisko on samassa haudassa.
Kannoimme lasten ja äitini kanssa uurnan siunauskappelilta haudalle ja laskimme viimeiselle sijalleen. Pehmoisesti multaa ja hiekkaa päälle. Mäntypuinen uurna maanpoveen.
Kiitimme vielä vaaria ja isää kaikesta. Vaikka jo talvella hautajaiset pidimme ja pienen lähimpien muistohetkenkin, niin tänään halusin vielä kutsua ystäviä Pekkalaan kahville ja voileipäkakulle ja mansikkakakulle. Samalla istutimme isälle ja vaarille muistopuun Pekkalaan.
Muistelimme vaaria ja isää, Hanskia. Nauroimme ja kyllä minä vielä itkinkin. Taisi muidenkin silmäkulmat jossain vaiheessa kostua, mutta enemmän katsetta jo tulevaan. Vaarin perintö ja muisto meillä elää. Ihanat ja kauniit muistot.
Nostimme maljat Kesoilin kristalleista. Uutena mukana oli isän herkkuja Vihreitä Kuulia ja taisi tästä syntyä myös uusi perinne. Vihreä Kuula kun pysyy niin kivasti lasin reunassa. Vaarin herkut olivat siis mukana.
Tänään myös nostin pöydälle myös tekemäni kellon. Vaikka isän kello pysähtyi, niin aika jatkaa kulkuaan. Tämän kellon tein siis vanhan Heinosen talon – isäni lapsuuden kodin omenapuusta. Tuo omenapuu kaatui muuten viime talvena – isäni kanssa samana talvena. Sain puusta pienen pätkän ja siitä tuon tein kellon. Puussa oli sisällä kaunis kuvio ja oksan tyvessä jälkiä. Puukostako? Isän lapsuuden jälkiä? Kiipeilty? Ehkä? Elettyä elämää joka tapauksessa.
Kelloon kaiverrettiin isän vanhan oluttuopin tekstin:
Im Himmel gibt es kein Bier. Also lasst es uns hier trinken.
Isäni oli suuri Saksan ystävä. Nuoruudessaan seurakuntanuorien kautta tutustui Dieter Hermanniin ja ystävyys kantoi läpi elämän. Ystävyys antoi isälle myös saksan kielen taidon ja paljon muutakin. Lapsena kävimme myös Saksassa Hampurissa ja Dieterin talon pihassa muuten kasvoi silloin meidän mökiltä – Paavolasta – sinne viety suomalainen koivu. Näillä puilla ollut minun puuihastukseen iso merkitys.
Isäni rakasti saunaa ja lämpöä. Aurinkoakin. Muistan aina hänen vahvan ja kauniisti Toyotan avoimella ikkunalaudalla ruskettuneen käsivartensa.
Kiitos ystäville piipahduksesta tänään Pekkalassa. Ajasta isälle, vaarille ja Hanskille. Nostimme maljan myös rakkaalle äidillemme ja mummollemme hänen 80-vuotispäivän kunniaksi ja myös Sadulle ensi viikon syntymäpäivän johdosta. Ja kummityttö Elisalle eilisestä syntymäpäivästä.
Elämä siis jatkuu.
Muistot ovat ikuisia.