Riihimäen seudun kansanedustajat, kokoomuksen Timo Heinonen ja keskustan Risto Autio järjestivät yhteistyössä yhteislauluiltamat Riihimäen Daddy´s Pubin terassilla. Mikko Alatalon johdolla terassi täyttyi viimeistä paikkaa myöten ja päivän sadekuurojen jälkeen tunnelmaa riitti.
– Kyllä täytyy myöntää, että hieman päivällä jännitti miten sään ja väkimäärän kanssa käy. Mutta sitten kaikki odotukset ylittyi. Ihmisiä oli aivan valtavasti ja tunnelma sen mukainen, kiitteli Timo Heinonen.
Heinonen ja Autio ovat tehneet yhteistyötä eduskunnassa koko kolmen vuoden ajan ja yhteisen tilaisuuden järjestäminen oli selviö.
– Idea lähti eduskunnan kuppilassa. Mikon (Alatalo) kanssa juttelin ja siitä syntyui yhteislauluillan järjestämisestä myös meidän alueelle. Ripa (Risto Autio) innostui heti ja sen jälkeen se olikin menoa, nauroi Heinonen tapahtuman ideointia.
Daddy´s Pubin puutarhaterassi täyttyi lähes viimeistä paikkaa myöden ja väkeä oli niin Riihimäeltä, Hausjärveltä kuin Lopeltakin. Myös Hyvinkäältä ja Janakkalasta sekä Hämeenlinnasta lauluväkeä tuli mukaan. 150 grillimakkaraa menikin hetkessä jakoon.
– Oli kiva huomata, että tällainen tilaisuus vetää. Ehkäpä keksimme tälle vielä jotain jatkoa, pohti Timo Heinonen ja kiitteli keskustan ja kokoomuksen välistä yhteistyötä myös eduskunnassa ja hallituksessa.
– En näe mitään syytä miksi emme voisi jatkaa tällä hallituspohjalla pidempäänkin. Olemme saaneet valtavasti aikaan ja halua rakentaa parempaa Suomea riittää kummassakin puolueessa, totesi Heinonen, mutta muistutti, että vaalitulos on kuitenkin ohjelman ja yhteistyötaidon rinnalla tärkeä osa hallituksen rakentamista.