Heinonen tukee Risikon ajatuksia lapsilisistä ”Indeksiin sitominen pitää olla edelleen tavoitteemme”

Uutiset, torstaina 08.05.2008

Kokoomuksen kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan jäsen Timo Heinonen kiittelee peruspalveluministeri Paula Risikoa (kok.) esityksestä, jonka mukaan ministeri olisi valmis korottamaan kaikkia lapsilisiä vuosittain yleisen palkkatason ja hintojen nousun mukaisesti. Risikko totesi Keskisuomalaisessa, että harva sosiaalietuus on enää sitomatta indeksiin ja lapsilisien kohdalla tämä täytyy korjata.

– Lapsilisien sitominen indeksiin oli meidän kokoomuslaisten yhteinen tavoite eduskuntavaaleissa. Valitettavasti emme saaneet tätä kirjausta hallitusohjelmaan, mutta yhteisestä tavoitteesta ei pidä kuitenkaan luopua. Risikon avaus oli jälleen kerran hyvä esimerkki siitä mikä puolue huolehtii peruspalveluista ja lapsiperheiden asioista, kiitteli Timo Heinonen peruspalveluministeri Paula Risikon linjauksia.

Risikko uskoo lapsilien indeksiin sitomisen etenevän jo tällä hallituskaudella ja lopullinen aikataulu selviää sosiaaliturvakomitean työn yhteydessä. Risikon mukaan myös muut hallituspuolueet kannattavat lapsilisien säännöllistä korottamista.

– Lapsilisien reaaliarvo on reilussa kymmenessä vuodessa pudonnut reilusti yli 10 prosenttia. Tällaisen kehityksen ei saa antaa jatkua. On hyvä, että Risikko on nyt ottanut asian hoitaakseen ja uskon, että nyt myös asia etenee, totesi Heinonen.

– Eduskunnassa Risikko nosti tänään esille myös monikkoperheet ja adoptiolapsiset perheet. On hyvä, että meillä on ministeri joka myös samalla tarkastelee järjestelmiä tällaisistakin ei aivan niin yleisistä näkökulmista. On hyvä aina muistaa erilaiset tilanteen ja tämä yksi hyvä esimerkki siitä.

Kommentit