Ajoneuvohallintokeskuksen AKE:n selvityksen mukaan autojen katsastusmaksut ovat nousseet 28 eurosta 48 euroon kuuden vuoden aikana. Selvityksestä ilmenee, että vain noin puolet noususta selittyy kustannusten noususta ja katsastuspalvelujen saatavuuden parantumisesta. Kansanedustaja Timo Heinonen nosti aiheen esille jo keväällä ja vaati hallitukselta toimia asian korjaamiseksi.
– Kun nostin asian esille niin sain valtavasti palautetta aiheesta. Myös alan toimijat olivat yhteydessä ja kävimme läpi mahdollisuuksia puuttua tähän kohtuuttomaan hintojen nousuun. Teinkin aiheesta huhtikuussa kysymyksen liikenneministeri Anu Vehviläiselle, mutta ainakaan vielä ei toimeen ole tartuttu, kertoo Timo Heinonen.
Heinosen mukaan mahdollisuuksia hintojen nousun hillitsemiselle löytyisi helpostikin. Yhtenä vaihtoehtona hän esittää mallia jossa katsastusasemilta ei enää vaadittaisi automaattisesti myös raskaankaluston katsatustoimintaa ja katsastus sallittaisiin myös tietyinperiaattein huoltamoilla. Tämä pienentäisi aloitusinvestoinnin kustannuksia merkittävästi. Toisen konkreettisena esityksenä Heinonen miettisi uudestaan katsastushenkilökunnan koulutusvaatimuksia. Teknikkokoulutuksen loppumisen jälkeen tehtävään on vaadittu insinööritason koulutus. Tämä on nostanut palkkakustannuksia merkittävästi.
– Voisiko selvittää mallin jos autoasentajankoulutukseen tehtäisiin jatkokoulutusmalli joka antaisi katsastusmiehen pätevyyden, pohtii Heinonen.
Myös AKE on tekemässä esitystä toimenpiteistä loppuvuoden aikana. Heinosen esityksen mukaisesti AKE selvittääkin nyt mm. sen mitä vaikutuksia hintaan olisi raskaan ja kevyen katsastuksen eriyttämisellä, katsastusten sallimisella korjaamoille ja vahinkotarkastajille, katsastusten koulutusvaatimusten muuttamisella ja ajoratavaatimusten lieventämisellä.
AKE:n mukaan eniten hintaa laskisi juuri katsastusten salliminen korjaamoilla, mutta samaan aikaan tilanteessa mietityttää toiminnan riippumattomuus ja laadun tasaisuus. AKE pyrkiikin löytämään eri vaihtoehdoista mallin, jolla parhaiten vaikuttaa katsastuksen hintaan ja edistää kilpailua.
– Olen erittäin tyytyväinen että asiaan nyt tartutaan näin. Asiaa on syytä viedä eteenpäin reippaalla kädellä, kommentoi Timo Heinonen AKE:n suunnitelmia.
AKE:n selvitys Autokatsastuksen hinnoista