Heinonen, Lepomäki ja Suutari: Autoverotus palautettava neutraaliksi

Uutiset, keskiviikkona 03.10.2018

Syyskuusta alkaen kaikkien uusien autojen päästöarvot on pitänyt ilmoittaa uuden WLTP-päästömittaustestin perusteella. Samalla astui voimaan uusi autoverotaulukko, joka pyrkii kompensoimaan WLTP-päästöarvojen vaikutuksia autoveroon.

Autoverouudistus hyväksyttiin kesäkuussa ponnella, jossa eduskunta velvoittaa hallituksen tämän hallituskauden aikana tarkistamaan, että verouudistus on linjassa uuden päästömittauksen kanssa. Valtiovarainministeriö on käynnistänyt selvityksen uuden päästömittaustavan vaikutuksista, ja valtiovarainministeri Petteri Orpo on luvannut, että tarvittaessa autoveroasteikkoa korjataan.

Uusi asteikko on kiristänyt autoveroa erityisesti suuripäästöisten autojen kokoluokassa. Kokoomuksen kansanedustajat ja valtiovarainvaliokunnan jäsenet Timo Heinonen, Elina Lepomäki ja Eero Suutari hoputtavat hallitusta tekemään korjauksen autoveroasteikkoon.

-Poliittinen tahtotila on, että mittaustavan muutos on tekninen, eikä sillä pyritä muuttamaan autoverotuksen tasoa. Tosiasiassa uusi verotaulukko kiristää autoveroa jo perheautojen kokoluokassa, Lepomäki toteaa.

-Korkeimmissa päästöluokissa hinnat ovat nousseet jopa useita tuhansia euroja. Ei ole tarkoituksenmukaista, että lisävarusteiden tuoma auton painon nousu nostaa autoveroa aiempaa jyrkemmin, Suutari jatkaa.

Tämän lisäksi edustajat valittavat tulkintamuutosta, jonka mukaan maahantuojan asentama vetokoukku vaikuttaa autoveron suuruuteen.

-Tämä johtaa maahantuojien asentajien varustelutyön vähenemiseen ja “tee se itse” -asennusten lisääntymiseen, Heinonen pelkää.

Kokoomusedustajat kehottavat hallitusta toimimaan ripeästi, ettei autokauppa vääristy muutoksen myötä.

– Tulevalla hallituskaudella on pyrittävä päästöjen verotuksessa kohti neutraliteettia. Sen sijaan, että verotamme varusteita tai korimallia, olisi verotettava päästöjä yhdenvertaisesti riippumatta siitä missä ja miten ne syntyvät. Jokaisella päästetyllä CO2 -grammalla tulisi olla sama euromääräinen hinta, Lepomäki toteaa.

-Nykyjärjestelmä kannustaa ajamaan suurempipäästöisillä vanhoilla ajoneuvoilla. Järkevä verouudistus ei lukitse suomalaisia Euroopan vanhimpaan autokantaan, Suutari päättää.

 

Kommentit