Heinonen: ”Hieno päätös hienolle vuodelle” Kokoomus otti suosiossa ykköspaikan takaisin

Uutiset, perjantaina 21.12.2007

Vuoden viimeinen puolueiden kannatusmittaus nosti Kokoomuksen jälleen takaisin maan suosituimmaksi puolueeksi. Taloustutkimuksen YLE Uutisille marras-joulukuussa tekemässä puolueiden kannatusarviossa Kokoomus on maan suurin puolue ja yllättäen keskusta on pudonnut SDP:n taakse kolmanneksi. Erot kolmen suuren välillä ovat marginaaliset.

-Päivällä täysistunnossa kuulin, että näin hyviä uutisia on illalla uutisissa luvassa. Tietysti nämä luvut lämmittävät ja ovat upea päätös hyvälle vuodelle. Kiitos tästä kaikesta kuuluu äänestäjillemme ja suurelle joukolle tekijöitä, kiitteli kansanedustaja Timo Heinonen tuloksen tultua julkiseksi.

Kolmen suurimman puolueen välinen kannatusero on vain alle puoli prosenttiyksikköä. Ykkönen eli kokoomus saa 22,7 prosentin kannatuksen ennen SDP 22,5 ja keskustan 22,3 lukuja. Tulos siis kertoo, että kokoomuksen suosio on loka-marraskuun pienoisen laskun jälkeen kääntynyt jälleen nousuun.

– Silloin lasku oli odotettu. Mutta osasimme odottaa, että vuoden hyvät asiat ja teot kääntävät kannatuksemme tuttuun trendiin. Erityisen koviksi lukumme tekee se, että vaikeankin syksyn jälkeen kannatuksemme on jopa maalisvaaleja korkeammissa luvuissa. Keskustan kannatus on sen sijaan pudonnut vaaleista 0,8 prosenttia.

Vihreiden kannatus on nyt 9,6 (-0.1) ja vasemmistoliiton 8,5:n (+0,1). Tutkimukseen haastateltiin marraskuun viimeisinä päivinä ja joulukuun alkupuolella lähes 3000 suomalaista.

Kanerva suosituin ministeri

”Joululahjaksi” kokoomus sai muutenkin hyviä uutisia. Ilta-Sanomien politiikan toimitus antoi hallituksen ministereille arvosanat vajaasta ensimmäisestä vuodesta ja tuloksissa ulkoministeri Ilkka Kanerva on omaa luokkaansa. Toimittajien mukaan Kanerva on sinivihreän hallituksen pätevin ministeri.

Kanerva jätti selvästi taakseen mm. pääministeri Matti Vanhasen ja valtiovarainministeri Jyrki Kataisen. Politiikantoimittajien arvostelussa Kanerva sai ainoan kiitettävän yltäen yhdeksikköön. Vanhanen ja Katainen saivat tyytyä kahdeksikkoihin.

Myös kansalaisten keskuudessa Kanerva näyttää nauttivan hyvää suosiota. Perjantai-iltana 21.12. klo 21.36 Kanerva oli kerännyt Ilta-Sanomien nettiäänestyksessä Parhaiten onnistuneen ministerin -äänestyksessä peräti 46 prosenttia annetuista äänistä. Vanhasta ja Paavo Väyrystä oli äänestänyt 10 prosenttia osallistuneista ja Kataista 8 prosenttia.

Kommentit