Hausjärven Jouluglögit avasi pakkaskiertueen – Timo Heinosella Jouluglögitilaisuuksia ympäri Hämettä

Uutiset, perjantaina 10.12.2010

Kansanedustaja Timo Heinonen avasi perinteisen Jouluglögikiertueensa tänä vuonna Hausjärveltä. Hausjärven Serafiinassa Nelly ja Paavo Ruottu olivat laittaneet tarjoulupöydät pullolleen ja perjantai-iltana herkut tekivätkin kauppansa. Myös keskustelut kävivät vilkkaina ja joulun hengessä paikalla oli kuuntelevia korvia.

– Ihastuttava avaus mukavassa ja aina lämminhenkisessä Serafiinassa. Huomenna sitten jatkamme Hämeenlinnassa Hämeenlinnan Kokoomuksen glögeillä ja iltapäivällä Lahden Joulumarkkinoilla yhdessä Laihon Elinan kanssa, kertoi Timo Heinonen.

Heinonen järjestää ennen joulua lukuisia omia glögitilaisuuksia ympäri Hämettä ja on mukana useammassa kunnassa paikallisten kokoomustekijöiden kanssa.

– Joulua kohden menemme mukavissa tunnelmissa. Enemmän glögiä ja pipareita ja hieman vähemmän politiikkaa ja puhetta. Eikös se ole hyvä resepti kohti joulua, hymyili Heinonen.

Hausjärven Serafiinan Jouluglögien jälkeen Heinonen on lauantaina 11.12. Hämeenlinnassa Reskalla klo 10-11 ja Lahden Joulumarkkinoilla 12-15. Sunnuntaina 12.12. ohjelmassa on Turengin Markkinat, perjantaina 17.12. klo 15-18 Lopen Jouluglögit ja maanantaina 20.12. Hämeenlinnan Laurelin glögit ja kiertueen päätös perinteisesti Riihimäen Cafe Feeniksissä tiistaina 21.12. klo 18-20.

– Toivottavasti mahdollisimman moni ehtii herkuttelemaan hetkeksi tässä joulun alla, vinkkasi Heinonen ja toivotti kaikki tervetulleiksi.

Kommentit