Harrastuksista jaloin.

Blogi, torstaina 10.07.2014

Minulle hevosista on tullut se minun juttu. Aikanaan etsin itselleni harrastusta. Ystäväni Heinon rohkaisemana lähdin katsomaan hevosia ja kokeilemaan olisiko se se minun juttuni. Lapsuuden perhetuttuni Jari Nylund oli muuttanut juuri perheensä kanssa takaisin Lopelle. Kunnalta oli hankittu paikka tulevalle Vaahteramäen Ratsastuskoululle. Kun minä aloitin oli vasta vain pieni punainen tiilitalo ja sen pihassa parakki hevosille. Upea Nectar vei minut hevosten maailmaan. Päätin, että kymmenen kertaa käyn ja katson mitä se on. Meni kymmenen kertaa, meni kymmenen kuukautta ja meni kymmenen vuotta. Nyt tulee täyteen kolmetoista vuotta ja hevoset ovat Nectarin johdolla vieneet minun sydämeni. Kimber, Dom Cafe alias Räppy ja nyt Homeros – siinä luottokavereitani vuosien varrelta ja monta muuta on tullut kavereiksi. Ja valtava määrä upeita ystäviäkin on hevoset elämääni tuoneet ja myös pitkäaikaisimman eduskunta-avustajaani tutustuin tallilla ja sellaisiin ystäviin kuin Saija Grönholm, Tiina Vuotila, Oaula Pötry, Kaisa Kuusinen, Katriina Kemppi, Niina Puha ja monta muuta. Heistä saan olla iloinen myös ja onnellinen kuten totta kai Jari Nylundista ja Minna Variksesta jotka ovat minua opettaneet.

Hevosista on tullut tärkeä osa elämääni ja kerta toisensa jälkeen, joka kerta, kun hevosen selkään kiipeän tunnen suurta tyytyväisyyttä ja onnellisuutta, mutta myös arvostusta ja kunnioitusta. Hevonen on niin käsittämättömän upea eläin. Ei varmaan syyttä ole sanottu, että annetaan hevosten murehtia kun niillä on suurempi pää. Hevoset ovat älykkäitä ja vaativia, mutta myös antavia ja palvelevia. Joka kerta kun hevosen selkään kiipeän unohdan kaiken muun. Iso upea eläin vaatii kaiken minusta sen yhteisen ajan. Ja antaa minulle energiaa ja virtaa. 

Ratsatuksen myötä kuvioihin tuli myös ravit. Jari Nylundin ensimmäinen hevonen Hurja-Ero alias Eero valloitti sydänmemme. Ja Eeron johdolla on tutuksi tulleet raviradat eri puolilla Suomea ja perinteeksi ja intohimoksi Riihimäen Kesäravit. Täysin omanlainen maailma ja erilainen kuin ratsastuspuolella, mutta yhdistävä eläimistä upein eli hevonen.

Tämän viikon lauantaina on jälleen aika hieman katsoa mitä on hevosten kanssa vuodessa opittu. thDERBY on minun oma ratsastuskilpailuni joka syntyi aikanaan vuoden ratsastelun jälkeen. Opettajani oli sitä mieltä, että jatketaan treeniä, mutta minä halusin jo kisaamaan. Syntyi oma kutsukilpailuni thDERBY, joka kisataan nyt tulevana lauantaina jo 12. kerran. Mukana jälleen ratsastuskaverini ja luvassa hauska kesäpäivä. Ja sitä päivää aina edeltää tämä hevosten helleviikko. Alusviikko siis on omistettu kesässä aina hevosille ja tallin ystäville. Joka päivä on treenattu kisan ohjelmaa ja viimeistelty talven oppeja. Ja tänään torstaina oli viimeiset rataharjoitukset ennen kisaa. Ja hyvä fiilis Homeroksen kanssa tänäänkin. Lauantaina sitten nähdään miten TH:n käy. Miesten sarjassa jo 11 mestaruutta takataskussa, mutta se ensimmäinen kokonaiskisan voitto on antanut vielä odottaa ja antaakin. Mutta mikäs miesratsastajana on tässä ollessa. Voitto on siis jälleen varma 🙂

Hevoset ovat vieneet myös minua moneen muuhun. Ypäjän Hevosopistosta on tullut tärkeä paikka vuosien varrella ja tärkeä yhteistyökumppakin. Ja juuri tällä viikolla jätin maamme hallitukselle esityksen jonka tarkoitus vauhdittaa hevosenlannan hyötykäyttöä polttamalla ja myös edesauttaa Hevosopiston lupaprosessin etenemistä. Myös opiskelupaikkojen parissa on tehty paljon ja varsinkin viime kaudella opetusministeri Henna Virkkusen aikana saimme lisää myös hevosalan koulutuspaikkoja. Ja onhan hevoset vieneet minua vuosikaudet myös Helsinki International HorseShowhun ja tutustuttanut myös Suomen Ratsastajaliiton väkeenkin. Ja viimeisenä sain kirjattua Valtion Liikuntapaikkarakentamisen uuteen Suunta-asiakirjaankin hevoset ja maneesit. Monipuolinen ja tasa-arvoinen liikuntapaikkaverkko on tärkeä asia ja sen eteen nyt tehdään myös työtä. Jäähallien ja palloiluhallien rinnalle tarvitaan myös skatepuistoja ja lähiliikuntapaikkoja, mutta myös maneeseja koko ajan kasvavan ratsastajajoukon käyttöön.

Ratsastus se on ainakin minulle harrastuksista jaloin. 

 

Kommentit