Tiistaina 19.11 Hämeenlinnan Taideyhdistys vieraili eduskunnassa kansanedustaja Heinosen vieraina. Taideyhdistys oli aloittanut päivänsä tutustumalla Ateneumiin, jonka jälkeen he suuntasivat Eduskuntatalolle. Kulttuurin ja taiteen ystävänä tunnettu Heinonen kertoi ryhmälle Eduskuntatalon taidehankinnoista ja omista kiinnostuksen kohteistaan taiteen saralla. Keskusteluissa sivuttiin myös päivän polttavia poliittisia aiheita sote-uudistuksesta lukiokoulutuksen päivittämiseen.
-Keskustelut olivat erittäin antoisia. On aina mukava saada terveisiä omasta maakunnasta ja kyllähän keskustelut taiteenkin saralla olivat hyvin mielenkiintoisia, toteaa Heinonen.
Kahvi- ja keskustelutilaisuuden jälkeen vieraat lähtivät taidekierrokselle. Kierroksen aikana vieraat pääsevät tutustumaan tiloihin joita yleensä ei vierasryhmille esitellä. Näihin kuuluu esimerkiksi puhemiehistön huone, jossa on esillä mittavia taideharvinaisuuksia. Monet muutkin eduskunnan taiteesta sijaitsee paikoissa joihin päivisin ei ole mahdollisuutta päästä.
-Mielelläni otan jatkossakin taiteesta kiinnostuneita vierasryhmiä taidekierrokselle tänne eduskuntaan. Tällä kierrokselle Eduskuntataloa pääsee näkemään aivan uudenlaisesta perspektiivistä, kommentoi Heinonen vierailun päätteeksi.