Tänään mukava vapaapäivä. Hämeenlinnan Keskiaikamarkkinat sopivasti ja vielä kesäisen lämmin sääkin. Olisiko parempaa lomapäivää voinut toivoakaan. Hämeenlinnan keskiaikatapahtuma on upea perinne ja hienosti vuosittain myös uusiutuvakin. Tänäkin vuonna paljon uutta nähtävää ja tarkasti valittua ohjelmaa ja tarkasti valitut myyjätkin. Henki siis säilyy ja sitä vaalitaan.
Hieno uudistus oli myös siirtää turnajaiset Hämeen Linnan vallihautojen sisäpuolelle ja säänkin suosiessa tunnelmakin oli varmasti jotain edes hieman sinnepäin mitä turnajaisissa aikanaan on ollut.
Hämeenlinnasta sitten kotiin ja hieman ulkoilua ja pelailua. Ja tietenkin Moskovan MM-kisojen päätöspäivän kisoja ja illalla sitten omaa-aikaa metsän raivauspuuhissa. Sen jälkeen sauna tekikin hyvää. Vapaapäivä siis tässä ja huomenna sitten muutamaan aiheeseen hieman kommenttiakin. Jo muutamat niitä kyselivätkin 🙂
Niin mutta yksi asia pitää tänään tehdä. Nimittäin juuri tänään täyteen 50 vuotta siitä kun ensimmäinen Urheiluruutu tuli. Viidessäkymmenessä vuodessa siitä on muodostunut hetki jota odottaa jo nykyisin joka päivä. Lapsena se muistaakseni oli vain torstaisin ja viikonloppuisin? Vai muistanko väärin. Mutta onnea vielä Urheiluruudulle ja suuri kiitos tästä Ylelle.
Mikä muuten on sinun paras muisto Urheiluruudusta? Minä muistan Calgaryn ja Matti Nykäsen menestyksen ja Mika Häkkisen maailmanmestaruudet. Parhaita hetkiä ja muistoja. Ja onhan niitä paljon muitakin.