Hämeenlinnan Jouluglögit – Ja Riihimäen nuorten tiimin pikkujoulut.

Blogi, lauantaina 20.12.2014

Tänään sain mukavan kutsun illaksi. Viime kesänä ystäväni syntymäpäiviltä alkunsa saanut ja sitten Pizzaa ja Politiikkaa -illasta muotoutunut nuorten ryhmämme kutsui mukaan pikkujouluihinsa. Ryhmästä osa on liittynyt jo kokoomusnuoriin, mutta ei kaikki ja tämän ryhmän idea onkin olla kaikille avoin porukka päästä mukaan tutustumaan yhteiskunnallisiin asioihin ja vaikuttamiseen ja myös päästä tekemään eduskuntavaalikampanjaamme ja oppimaan uutta. Parikymmentä oli mukana pizzaillassa ja viitisentoista sitten ensimmäisellä eduskuntavierailulla missä ryhmäämme kävi tervehtimässä mm. Ilkka Kanerva, Ben Zyskowicz, Kimmo Sasi, Sinuhe Wallinheimo ja illallisella vielä maatalousministeri Petteri Orpo. Ja nyt tänään toistakymmentä jälleen pikkujouluissakin. Ensin olimme keilaamassa ja sitten syömässä yhdessä hyvin Martinassa. Mahtava porukka ja hienoa intoa tehdä ja osallistua. Iso kiitos porukan vetäjälle Derya Özgünille ja kaikille nuorille. Harmi, että kaikki eivät tällä kertaa mukaan päässeet, mutta jälleen muutama uusikin. Ja jos tähän porukkaan mukaan joku tai jonkun tuttu haluaa niin ovet ovat avoinna. Ei muuta kuin viestiä vain minulle tai Deryalle.

Seuraavaksi nuoret ovat mukana ensi maanantaina perinteisillä Jouluglögeilläni Riihimäen Laurellilla kello 16-18. Mukana myös hieman musiikkia ja joulupukkikin. Niin kuin on ollut ennenkin. Mukava perinne joka jatkuu nyt nuorten tiimimme tekemänä. Ja nyt jo minullekin paljastunut juttu on luvassa seuraavana Ravintolapäivänä kun tämä porukka järjestää minun synttäreiden kunniaksi Riihimäelle Kakkukahvilan. Olin otettu kun kuulin ja olen edelleen.

Mutta tänään myös Jouluglögit Hämeenlinnassa. Hämeenlinnan Kokoomuksen perinteiset glögit on aina tässä joulualla lauantaina Reskalla ja niin tänäkin vuonna. Lämmin glögi ja piparkakut tekivät hyvin kauppansa ja myös minun tuomat Benin Kettukarkit. Moni halusi jättää suklaalle vielä tilaa itse jouluun 🙂 Mutta kiva hetki kävelykadulla kuumien glögipannujen ääressä ja uusiakin tuttuja jälleen liikkeellä. Iso kiitos vielä myös hämeenlinnalaisille kokoomuslaisille järjestelyistä.

Hämeenlinnassa sitten vielä hieman kampanjapalaveri niin Tavastilassa kuin lounaankin ääressä. Hieman uutta ja jotain vanhaakin tulossa alkuvuoteen. Paljastetaan myöhemmin lisää.

 

 

Kommentit