Hämeenlinnan vuoden 2007 asuntomessut avautuivat perjantaina yleisölle. 38. kertaa järjestettävillä messuilla keskitytään tänä vuonna tavallisten ihmisten asuntoihin. Viime vuosina messuja onkin kritisoitu liian erikoisista ja hulppeista arkkitehtiluomuksista. Hämeenlinna tarjoaa nyt hämäläisyyttä 2000-luvulle tuunattuna.
– Hämläinen raitti vakuutti heti. Odotin sitä ja se täytti odotukset. Tie kulki kauniisti ja sen varressa erilaisia kauniita taloja. Onnistunut kaava, totesi kansanedustaja Timo Heinonen, joka itsekin on ollut mukan lukuisien kaavojen suunnittelussa.
– Liian usein kaavat tehdään sanalla sanoen tylsiksi. Tätä kohdetta kannattaa käydä katsomassa ja ottaa opiksi.
Hämeenlinnan asuntomessut esittelee tänä vuonna kaiken kaikkiaan 54 erilaista asuntoa, joista 37 on omakotitaloja ja yhdeksän pienkerrostaloasuntoja. Hämeenlinnan messuille odotetaan jopa 200 000 vierailijaa.
– Itselläni on messuilla vielä muutamia tilaisuuksia tulossa, mutta ehdottomasti eniten odotan sitä, että saan rauhassa katsella ja kierrellä. Tänään vesisateessa se jäi liian vähiin, kertoinen Heinonen ja totesi olevansa erityisen kiinnostunut juuri kaavaratkaisuista ja lämmitysjärjestelmistä ja energiakysymyksistä yleisesti.
– Tottakai jylhät kivitalot ovat aina mieleeni. Funkkis on mun juttu.
Hämeenlinnan Asuntomessut ovat auki yleisölle 13.7.–12.8. päivittäin klo 11–19. Lisäksi 1.-2.8. ja 8.-9.8. aukioloaikaa on pidennetty kahdeksaan. Lipunmyynti päättyy tuntia ennen sulkemisaikaa.