Hämeen Ratsastajat 80 vuotta JUHLAPUHE Aulangolla 30.10.2011 Kansanedustaja, Valtion liikuntaneuvoston jäsen Timo Heinonen

Kynästä, tiistaina 01.11.2011

Hämeen Ratsastajat 80 vuotta
Aulangolla
30.10.2011
Kansanedustaja, Valtion liikuntaneuvoston jäsen Timo Heinonen

muutokset puhuttaessa todennäköisiä

Hyvät ratsastajat,

Hyvät Hämeen Ratsastajien jäsenet, hyvät juhlavieraat. Hyvät ystävät.

Olin iloisesti yllättänyt kun seurastanne otettiin minuun yhteyttä juhlaanne liittyen. Minusta on kasvanut hevosharrastaja viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Tekisi niin kovasti mieli sanoa jo, että hevosmies, mutta en sitä kuulemma vielä ole. Näin korjasi hyvä ystäväni ja entinen avustajani kirjoitustani kun tituleerasin siinä itseäni sen lopussa hevosmieheksi. Kuulemma olen vielä kaukana siitä. Ollaan sitten.

Mutta olen siis yksi heistä jotka ovat löytäneet ratsastuksen aikuisiällä. Etsin itselleni harrastusta ja hevoset veivät mukanaan ja niin ne ovat vieneet nyt jo kymmenen vuoden ajan joka viikko. Se on tosin liian vähän, mutta mielelleni välttämättömyys.

Totesin kerran, että minulle ratsastus on kuin eräälle vanhalle miehelle vetopasuunan soitto. Hän kuvasi soittoharrastustaan, että se on riittävän vaikeaa ja haastavaa siihen, että harrastuksen aikana voisi miettiä mitään muuta – työasioita tai elämän murheita. Silloin unohtaa kaikki murheet ja muut.

Niin se ratsastuskin vaan tekee.

Viime vuosina hevosala on kasvanut hurjaa vauhtia. Tämä on näkynyt niin ratsastajien määrässä kuin hevosalan yrittäjienkin keskuudessa.

80-luvun notkon pohjalta on ala tehnyt huikean kasvun. Kilpaurheilu ja heppatyttöjen laji on saanut rinnalleen aikuisratsastajat ja muut harrastajat. Ei tarvitse ajaa kuin lyhyt matka maaseudulla niin tämän voi todistaa jo omin silmin. Lukuisat rakennemuutoksen tyhjentämät pienet kylät ja niiden lehmätilat ovat muuttuneet hevospaikoiksi osa talleiksi ja osa ratsastuskouluiksi. Maaseutu on saanut uutta elämää.

80-luvulta hevosten määrä on kasvanut puolella nyt noin 60 000, joista kolmannes on ratsuja ja poneja, kolmannes suomenhevosia ja kolmannes lämminverisiä ravihevosia.

Tavoittamattomissa ja kaukana on kuitenkin 60-luvun aika. 60-luvulla maassamme oli muuten vielä alun 400 000 hevosta.

Itse asiassa juurikin meidän harrastajaratsastajien määrä on kasvanut. Maamme noin 15 000 tallista puolessa on yksi tai kaksi hevosta. Vajaassa puolessa on keskimäärin kahdeksan hevosta.

Ja meitä ratsastuksen harrastajia on noin 135 000. Määrä on kasvanut hyvää vauhtia. 90-luvulla peräti 10 prosentin vuositahtia.

Vahvasta kasvusta ja aikuisratsastajien määrän kasvusta huolimatta edelleen ratsastus koetaan ja ehkä se sitä vahvasti onkin koulutyttöjemme puuhaksi. Näin se on vaikka meitä aikuisia on lajin pariin saatu viime vuosina yhä kasvavalla vauhdilla.
Mutta meitä miehiä on vain kourallinen – minua ei se haittaa – mutta ehkä sen eteen olisi syytä tehdä lisää työtä.

Työtä sen takia, että ratsastus olisi hyvä harrastus toimistomiehelle tai perheen isälle vaikka koko perheen harrastuksena, mutta myös siksi, että saisimme kasvamaan ratsastuksen parissa myös uusia miehiä lajin urheilun huipulle.

Viime viikonloppuna olin kolme upeaa päivää seuraamassa Ub International Horseshowta Hartwalla Areenalla. Juuri tässä kilpailussa ja urheillullisuudessa tapahtuma on ottanut viime vuosina upeita askelia eteenpäin ja ennen muuta sinivalkoisesta näkökulmasta. Nina Fagerström kruunasi kotikisat huikealla sunnuntain finaalilla ja kahdella puhtaalla radalla. Ja mm. Anna-Julia Kontio osoitti voitoillaan ottaneensa nuorena jälleen merkittäviä askelia kohti lajin huippukovaa kärkeä.

Mutta itse siis kaipaisin lajin pariin lisää poikia ja miehiä.

Itse toivon, että jokainen ratsastuskoulu ja ratsastuksen opettaja miettisi muutaman kerran omia ratsastustunteja. Ovatko ne sellaisia, että ne houkuttelevat mukaan 10 vuotiaita poikia. Ja ovatko ne sellaisia, että ne saatika pitäisivät mukana murrosiän kynnykselle tulevat pojat. Minä uskallan sanoa, että usein eivät ole.

Ja en todellakaan tarkoita, että unohtaisimme hevosenhoitamisen osana harrastusta, mutta miettisimme kaiken kertaalleen uudelleen. Ja ymmärrän, että omankin tavoitteeni saavuttaminen eli hevosmieheksi kasvu vaatii hoitoa ja yhteiseloa. Ei mestariksi eikä hevosmieheksi kasveta vain kiitolaukalla. Sen ymmärrän.

Mutta onko tyypillinen ratasastuskoulun tunti sellainen, että se puhuttelee 10 vuotiasta poikaa tai murrosikään tullutta nuortamiestä?

Voisiko tavoitteita uudistaa? Voisiko oppisisältöjä miettiä? Ja ennen muuta menetelmiä hevosmieheksi kasvattamiseksi uudistaa? Eikä tämä tarkoita vain poikaryhmän perustamista vaan uudenlaista asennetta pedagogisesta näkökulmasta?

Ajatukseksi voisi mieleen jättään vaikkapa sen miten telinevoimistelusta tuli suosittua myös poikien parissa kun se muutettiin temppuradaksi? Tai vihonviimeisistä kuntopiireistä erilaisten steppi-tuntien parissa. Siis tässä hengessä miettikää.

Hyvät ratsastajat,

Ratsastajien ja hevosten määrän kasvu näkyy siis maaseudulla. Hevosenomistajia on Suomessa noin 35 000 ja tänään hevostalous on päätuotantosuuntana yli 2 000 tilalla, kun 10 vuotta sitten se oli ykkösasemassa vain 1 000 tilalla.

Hevosala työllistää päätoimisesti 3 500 ja osa-aikaisesti 6 000–7 000 henkilöä. Välilliset vaikutukset ulottuvat muun muassa heinän ja rehuviljan viljelyyn. Ratsutalleja on rekisteröity noin 700, ja suunnilleen puolet niistä antaa myös opetusta. Tuloja kertyy lisäksi hevosten täysihoidosta ja vuokrauksesta.

Mutta edelleen tuo raja harrastajan, yrittäjän ja elämäntavan välillä on monelle varsin häilyvä. Moni pohtii voitko olla aidosti yrittäjä?

Onko ratsastus harrastus vai elinkeino. Tuo raja on hyvin häilyvä sen me jokainen tiedämme.
Elämäntapa tämä varmasti on tavalla tai toisella meistä jokaiselle. Myös tällaiselle harrastajaratsastajalle.

Kannattavuus onkin yksi iso haaste hevosalalle tulevaisuudessa.

Valtaosa hevosalan yrittäjistä ja toimijoista tulee mukaan harrastuksen kautta. Osalle riittää se, että voi omalla tallilla tai ratsastuskoululla vähentää omia harrastuskulujaan.

10 hevosen talli luo mahdollisuudet ehkä puolittaiseen elinkeinoon ja täydet mahdollisuudet olemattomiin lomiin.

Ja kun hevosia on enemmän kuin 15, jo 75 prosentilla tällaisista talleista hevostalous on selvästi pääelinkeino. Mutta ei heilläkään lomia vielä ole. Jos yrittäjille muillakaan aloilla useinkaan.

Viime kaudella halusimme tässä asiassa edes hieman auttaa. Vahvistimme silloin hevostaloutta harjoittavien maatalousyrittäjien lomituspalvelua. Tämän myötä yrittäjä, jolla on hoidettavanaan 8 hevosta on ollut oikeutettu lomitusapuun. Tämä on toivottavasti osaltaan edes hieman vahvistanut hevostaloutta harjoittavien työssä jaksamista sekä hyvinvointia, mutta tämä ei koskenut kuin tätä pientä osaa hevosten kanssa työtä tekevistä. Ei siis ratsastuskouluja.

Samaan aikaan isoja töitäkin olemme teille tarjonneet. Hevosten hyvinvointia edistämään tarkoitetun lainsäädännön siirtymäaika lähestyy loppua. Ja tuo vuosi 2014 on aiheuttanut ja aiheuttaa varmasti vieläkin investointitarpeita pilttuiden koon ja tallien korkeuksien suhteen. Mutta tavoitteena on kuitenkin se meille kaikkein tärkein eli hevosten hyvinvoinnin vahvistaminen.

Näiden kaikkien vaatimusten keskellä moni talli ja yrittäjä miettii tulevaisuutta. Ei minulla ole vastausta siihen miten alan kannattavuutta järkevällä tavalla voisimme vahvistaa, mutta sitä hevosala vaatii kasvaakseen oikeaan suuntaan.

Kun vaikkapa katsoo alankoulutusta niin usein moni talli kaipaisi ammattilaista osaksi tekemään työtä. Mutta samaan aikaan tallin tulonmuodostus ei sitä salli. Ei siis salli aidon ammattilaisen palkkaamista. Ja sen tiedämme, että pelkkien harjoittelijoiden ja opiskelijoiden varaan emme voi liiketoimintaa koskaan rakentaa. Eikä se ole reiluakaan. Tämä yhtälö on monelle tallille kohtalonkin kysymys.

Ja samaan aikaan harmaa talous on koko hevosalan kiusana, niin ravi- kuin ratsutallipuolellakin. Hevosala kärsii epämääräisistä ja myös alipalkatuista työsuhteista. Toisaalta kohtuuttomastakin venyvistä työajoista. Yrittäjät puolestaan kärsivät harmaan talouden vääristämästä kilpailusta. Rehellisten yrittäjien keinot jäävät vähiin kilpailussa harmaan talouden yritysten kanssa.
Tällaisen varaan ei maamme hevostataloutta voi nojata. Ja tämä on iso haaste enkä tässä syytä yrittäjiä enkä alaa muutenkaan. Yhtälö ei vain toimi.
Yleisestihän hevostaloudesta toivotaan yhtä maaseudun pelastajaa. Tutkija Noora Brandt käsitteli väitöskirjassaan uuden hevostalouden merkitystä ja totesi, että juuri harmaa talouden olevan vakava ongelma kasvavalle elinkeinolle.
Brandtin sanoihin on helppo yhtyä – ”jos halutaan, että hevostalous on merkittävä myös tulevaisuudessa, se tulee rakentaa hyvällä pohjalla”

….
Hyvät ystävät

Hevosalan koulutus on yksi sellainen missä meidän pitää jatkaa työtä. Hevosalan koulutus ei täysin vastaa siis elinkeinon tarpeita.

Toisaalta hyvillä ratsastuskouluilla on pulaa pätevistä opettajista. Ja myös ravitalleilla osaavista hoitaja-valmentajista. Puhumattakaan hevosmiestaidon omaavista eläinlääkäreistä.

Ja toisaalta ongelma on siis sekin, ettei tallien kannattavuus mahdollista riittävää ansiotasoa ammattitaitoisille työntekijöille. Tämä on vaikea ja hankala yhtälö.

Mutta se on itsestään selvää, että meidän kannattaa ja tulee keskittää hevosalan koulutusta jatkossakin Ypäjälle ja kehittää sitä siellä. Paikan vetovoimaisuus on omaa luokkaa ja myös sieltä valmistuvien työllistyminen. Osaajia arvostetaan hevosalalla ehkä enemmän kuin monessa muussa – varsinkin niitä hevosmiestaidon omaavia.

Muutama ajatus loppuun…

Itse olen saanut toimia nyt jo kohta viisi vuotta Valtion Liikuntaneuvostossa. Se jakaa urheilun ja liikunnan rahat. Mutta myös rakentamishankkeiden valtionosuudet yhdessä ministerin kanssa.

Viime kaudella hevosurheilu sai VLN:ssä aivan uudenlaisen jalansijan. Halusimme tukea aivan uudella tavalla kansainvälistä ratsastuskilpailuamme Helsinki International HorseShowta.

Halusimme turvata sen, että nuorilla suomalaisratsastajilla on kotikisa aloittaa kansainvälisen tason kilpailu. Ja halusimme, että meillä suomalaisilla on vuosittain Ypäjän tapahtumien rinnalla mahdollisuus nauttia myös korkeimman mahdollisen tason ratsastustapahtumassa maassamme. Nämä olivat tärkeitä arvovalintoja.

Mutta edelleen kuitenkin hevosalan liikuntapaikkarakentaminen tapahtuu maneesien osalta yksin omaa yrittäjien ja vanhojen TE-keskusten maaseutuosastojen tukien kautta. Hyvin ratkaisevaa tällöin on maatilakytkös.

Itse kysyn miksi ei valtionosuutta voisi antaa yhtä hyvin ratsastuskeskukselle jäähallin tai curling-hallin tapaan. Kannustan tässä kaikkia aktiivisesti toimimaan omissa kunnissa. Lainsäädäntö ei tätä liikuntapaikkarahaa nimittäin estä ja lupaan itse olla aktiivinen auttaja jos joku tähän tarttuu.

Toinen pointti on

Haluan palata vielä hetkeksi viime viikonlopun tunnelmiin. Saimme esimakua siitä, että suomalaisratsastajat ovat raivaamassa tietä maailman huipulle.

Se huippu on ratsastuksessa todella korkealla, mutta sitä pitää tavoitella.

Pidän erittäin myönteisenä sitä, että meillä on nyt pantu alulle myös uusi, yksityinen ratsastuksen sponsorointiprojekti. Projekti kantaa nimeä ”Ratsastusurheilun tulevaisuus” (ridsportens framtid) ja sen toiminnassa aloitteentekijänä on toiminut Andreas Tallberg, maamme nuorten kouluratsastajien kärkikaartiin kuuluvan Julia Tallbergin isä.

Projektin tavoitteena on vuodesta 2012 alkaen saada kasaan sponsorirahaa vähintään 100 000 euroa vuodessa. Projektin taustalla toimii yhdistys, jonka ainoana tarkoituksena on tukea nuoria, lupaavia koulu- ja esteratsastajia.

Tarkoitus on järjestää mm. klinikoita ja valmennustilaisuuksia sekä myös tukea yksittäisten, valikoitujen ratsastajien kilpailemista.

Ajatuksena on saada aikaan monivuotinen ohjelma, jonka kautta pyritään tunnistamaan projektia varten kehitetyllä metodilla potentiaaliset tulevaisuuden lupaukset poniratsastajista 25 ikävuoteen saakka.

Projektin myötä pyritään antamaan myös niille ratsastajille, joilla itsellään ei välttämättä tarvittavia taloudellisia resursseja ole, mahdollisuus saada huipputason valmennusta.

Ruotsalaiselle Hippson-lehdelle antamassaan haastattelussa Andreas Tallberg toteaa, ettei Suomen kaltaisessa köyhässä maassa taloudellinen asema saisi estää lahjakkaita ratsastajia pääsemästä huipulle.

Itse tervehdin tällaista hanketta suurella mielihyvällä. Tällaista me tarvitsemme. Me tarvitsemme tukea nuorille lahjakkaille ratsastajille upean harrastuksen ja harrastajien rinnalla.

Ja se vihon viimeinen poitti… Ja se lannanpolttoasia on edelleen kesken. Uskomatonta. Sen parissa jatkan työtä.

Hyvät hevosnaiset ja hevosmiehet…

Minulla on suuri ilo ja kunnia onnitella 80 vuotta täyttävää, maamme neljänneksi vanhin ratsastusseuraa Hämeen Ratsastajat ry:tä.

Kommentit