Vastine Aamupostiin 19.11.2011: Asiasta kiinnostuneelle Suomen Pankista

Kynästä, tiistaina 22.11.2011

Asiasta kiinnostunut Turkhaudasta kirjoitti Aamupostissa 18.11.2011 Suomen Pankista ja osoitti kysymykset minulle. Haluan alkuun todeta, että itse en ole enkä ole koskaan ollut mukana Suomen Pankin hallinnossa enkä muutenkaan liity yhteenkään jutussa mainittuun tai viitattuun toimintatapaan tai tilaisuuteen.
Kirjoittaja on oikeassa siinä, että Suomen Pankin vanha tuttu mahtirooli taloudentekijänä ja vaikuttajana on vahvasti muuttunut. Ennen vanhaan eli markka-aikaan Suomen Pankki oli sanalla sanoen kriisitilanteissa jopa maamme hallitustakin vahvempi toimija. Mutta nyt Suomen Pankin valta ja merkitys on suurelta osin valunut euroaikana Euroopan keskuspankkiin. Suomen Pankkia voisi hyvin kuvata nykyisin EKP:n haarakonttoriksi.

Silti en itse pitäisi omaa keskuspankkia arvottomana. Päinvastoin. Se tehtävä on edustaa EKP:ssä meidän maamme eli suomalaisia näkökulmia maailman ja Euroopan rahapolitiikkaan. Markka-aikaan Suomen Pankin johtaja oli erittäin tärkeä ja keskeinen vaikuttaja – kärkijoukkoa maassamme. Siitä kertoo jo sekin miten pankin johdosta noustiin myös maammekin johtoon, presidentiksi asti. Mutta edelleen on erittäin tärkeää, että Suomen Pankin johdossa on nyt ja tulevaisuudessakin vahvoja osaajia ja vaikuttajia osaamisen parhaasta päästä. Hänellä tulee olla hyvät yhteydet Eurooppaan ja vaikutusvaltaa, että maamme etu kuuluu.

Olen Asiasta kiinnostuneen kanssa samaa mieltä, että ehkä pienempi ja olennaiseen paremmin keskittyvä Suomen Pankki riittäisi tänä päivänä. Markka-aikainen Suomen Pankki oli luonnollisesti tuhti ja sitä se on nytkin vaikka toimintoja on tuosta ajasta uudistettukin.

Itse olisin valmis virtaviivaistamaan lisää Suomen Pankkia Euro-aikana. Se tarvitsee minusta tulevaisuudessakin vahvan ja osaavan sekä vaikutusvaltaisen pääjohtajan sekä riittävän ja laadukkaan tutkimuspuolen. Muuten Suomen Pankkia voi hyvin edelleen terävöittää ja ohjata tämän päivän vaatimuksiin.

Lopuksi haluan todeta, että en itse pidä hyväksyttävänä sitä, että Suomen Pankin johtaja Erkki Liikanen (SDP) on käyttänyt Pankin edustusrahoja A-studion esittämällä tavalla kestiten mm. mökkinaapureitaan kalliilla rapuillallisilla. Mutta sen sijaan asiallinen edustuskulujen käyttö on tarkoituksenmukaista, koska pankin tehtävä on selittää Euroopan keskuspankin politiikkaa sidosryhmille. Olen siis tässäkin oikeuden, kohtuullisuuden ja maltin kannalla.

Timo Heinonen
kansanedustaja

Kommentit