Pitkäaikainen kokoomusvaikuttaja Lauri Suomaa liputtaa tulevassa Tampereen puoluekokouksessa tiukasti kansanedustaja Timo Heinosen valinnan puolesta. Nykyisin mm. Kokoomuksen puoluevaltuustossa toimiva padasjokelainen yrittäjä näkee Heinosen mahdollisuudet varapuheenjohtajakisassa.
– Olen puntaroinut tiiviisti, kenellä Hämeen Kokoomuksen hyvistä ehdokkaista on mahdollisuus tulla valituksi puolueen johtotehtäviin. Tarjolla on sekä Päijät-Hämeen että Kanta-Hämeen puolelta ehdokkaita. On aika vaikea nähdä, että molempiin avoimeksi tuleviin tehtäviin tulisi valituksi Hämeen piirin ehdokas, toteaa Lauri Suomaa.
Suomaa toteaakin, että Hämeen olisikin hyvä keskittää voimia.
– Siksi näkisin, että Hämeen piirin olisi hyvä asettua tukemaan ehdokasta, jolla on mahdollisuus tulla valituksi. Tässä tilanteessa olen tullut siihen tulokseen, että Timo Heinosella on mahdollisuus tulla valituksi puolueen varapuheenjohtajaksi.
Timo Heinonen tyytyväinen tuesta
Kansanedustaja Timo Heinonen on tyytyväinen Päijät-Hämeestä Padasjoelta tulevasta julkisesta tuesta.
– Tottakai Laurin tuki on merkittävä. Olen tehnyt hänen kanssaan pitkään töitä mm. Hämeen Kokoomuksen piirihallituksessa ja olemme oppineet tuntemaan toisemme vuosien saatossa todella hyvin. Arvostan hänen kokoomustyönsä erittäin korkealle kuin myös hänen julkisen tukensa, kiitteli Heinonen.
– Kampanjamme on edennyt todella hyvin ja palaute on ollut kannustavaa. Tämä ja vielä ensi viikkokin kierretään kampanjan kanssa aktiivisesti maata ja toivotaan, että sitten kesällä varapuheenjohtajana saan jatkaa tätä kenttätyötä. Into on kova niin minulla kuin tiimillämmekin.
Kokoomuksen puheenjohtaja, varapuheenjohtajat ja puoluevaltuuston puheenjohtaja valitaan kesäkuussa Tampereen puoluekokouksessa.