Hämeen Kokoomusnaiset juhlivat 60-vuotista taivaltaan juuri oikeana syntymäpäivänään perjantaina 28.9.2007 Hämeenlinnan Raatihuoneella. Juhlavaan taloon oli saapunut paljon hämäläisiä kokoomusnaisia ja muita kokoomusvaikuttajia ja yhteinen viesti oli ”työlle on edelleen tarvetta”. Juhlapuheen pitänyt Kokoomuksen Naisten Liiton tuore va. pääsihteeri Elina Laavi kiitti puheessaan hallitus toimista tasa-arvon eteen, mutta yhtyi juhlaväkeen siinä, että naisten tasa-arvotyölle on edelleen tarvetta.
Hämeenlinnan kaupungin tervehdyksen juhlaa toi valtuustonpuheenjohtaja Harri Lintumäki ja Hämeen Kokoomusnaisten 60-vuotista historiaa 28.9.1947 lähtien kävi läpi entinen kansanedustaja ja piirin puheenjohtaja Ritva Vastamäki. Juhlan musiikista vastasivat Cantitores -kamarikuoro ja Tuomas Laitila.
– Erittäin kaunis ja lämminhenkinen tilaisuus. Hämeenlinnan Raatihuone on yksi maamme kauneimmista kaupungintaloista ja nyt se oli erittäin kaunis. Oikein kodikas ja lämmin ja juhlava tunnelma, totesi Timo Heinonen tilaisuuden jälkeen.
Heinonen kertoi omassa Hämeen Kokoomuksen onnittelupuheessa painottaneen myös itse tasa-arvotyön tärkeyttä, mutta myös tuloksia.