Hämeen Kansanedustajat: Uudenmallinen opettajankoulutuskeskus Hämeenlinnaan

Uutiset, tiistaina 17.05.2011

Hämeen vaalipiirin kansanedustajat paneutuivat kokouksessaan 17.5. Tampereen yliopiston Hämeenlinnan opettajankoulutuslaitoksen (OKL) tilanteeseen ja erityisesti Tampereen yliopiston työryhmän esityksiin koskien OKL:n mahdollista siirtoa Tampereelle.

Kansanedustajat perehtyivät myös Hämeen liiton esitykseen ”Kanta-Hämeen yliopisto – korkeakoulukeskus / Uusi opettajankoulutusmalli” sekä Hämeen liiton Tampereen yliopiston hallitukselle 18.4.2011 luovuttamaan kannanottoon ”Tampereen yliopiston Hämeenlinnan opettajankoulutuslaitoksen tulevaisuus”.

Vaalipiirin kansanedustajat ottivat yksimielisesti ja voimakkaasti kantaa Hämeen liiton esityksen puolesta. Kansanedustajat peräsivät Tampereen yliopiston hallitukselta vastuullisuutta, jotta Tampereen yliopisto ei ryhtyisi toimenpiteisiin OKL:n ja Normaalikoulun siirtämiseksi Tampereelle. Kansanedustajien mukaan toimintaa tulee kehittää Hämeen liiton esittämällä tavalla siten, että Hämeenlinnaan muodostuu maan vahvin, monipuolisin, nykyaikaisin ja arvostetuin opettajien perus- ja lisäkoulutuskeskus Tampereen yliopiston ja maakunnan toimijoiden yhteistyönä.

Luokanopettajien perus- ja lisäkoulutustarve kasvaa voimakkaasti, joten uudenmallisen opettajankoulutuskeskuksen kehittäminen Hämeenlinnassa on kansantaloudellisesti sekä alue- ja koulutuspoliittisesti järkevin ratkaisu. Hämeen kansanedustajien mukaan tällä tavoin hyödynnetään parhaiten olemassa olevat resurssit ja infrastruktuuri.

Hämeen vaalipiiri koostuu Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen maakunnista. Vaalipiiristä on eduskunnassa 14 kansanedustajaa.

Kommentit