Hämeen Järviylängön Häjy 011 -hanke lähestyy loppua – Timo Heinonen tyytyväinen tuloksiin

Uutiset, keskiviikkona 17.08.2011

Lopen kunnan luottamushenkilöt ja kunnan virkamiesjohto tutustuivat keskiviikkona 17.8. Hämeen Järviylängön EU:n Häjy 011-hankkeen tuloksiin. Melkuttimelle järjestetty kesäillanvietto kokosikin yhteen tyytyväisen joukon ja vaellusreitillä liikkui elokuisena kesäiltana myös useampi muukin retkiporukka. Kansanedustaja ja Lopen kunnanhallituksen puheenjohtaja Timo Heinonen oli tyytyväinen näkemäänsä.

– Paljon on saatu aikaan. Loppi on valinnut jo kauan sitten yhdeksi kärjeksi juuri luontomatkailuun ja matkailuun yleensäkin panostamisen ja tulokset ovat hyviä, totesi Timo Heinonen.

Heinonen kiittelikin hankkeen vetäjää Niko Blombergiä erittäin hyvästä työstä ja myös paikalliset yrittäjät ovat olleet tyytyväisiä tuloksiin.

– Olemme näiden eri hankkeiden aikana mm. tuotteistaneet ja paketoineet yhteen eri yrittäjien tuotteita ja kohteita. Myös yhteistyö on aivan toisenlaisella tasolla kuin ennen ja nyt Häjyn kautta reittimme ovat jälleen ajanmukaisia ja myös uusia ns. illanlenkkejä on saatu osaksi reitistöä, pohti Heinonen.

Kunnan luottamushenkilöistä osa lähtikin Melkuttimen toisiltaa laavuilta kiertämään uuden lenkin lepakkolaavujen kautta ympäri lammen. Noin 5 kilometrin mittainen reitti olikin perheiden suosiossa.

– Hanke lähestyy nyt loppua ja yhtenä loppuhuipennuksena avataan vielä Ilvesreitin jatkoksi yhteysreitti Lopen kirkonkylältä Joentaan kylän kautta aina Riihimäelle. Se avaa merkittävästi uusia mahdollisuuksia tällä retkeilyn saralla. Nyt reittimme ovat hyvässä kunnossa ja löytyy lisäksi mm. melontareittejä ja hyvät tauko- ja majoittumispaikatkin. Työ on tuottanut sitä tulosta mitä toivoimmekin, kiitteli Heinonen.

Kommentit