Hämäläiset kansanedustajat Mika Kari (sd.), Aino-Kaisa Pekonen (vas.), Sanni Grahn-Laasonen (kok.) sekä Timo Heinonen (kok.) vierailivat Lahden Isku-huonekaluliikkeen tehtaalla maaliskuun 17. päivä. Vierailun aikana keskusteltiin teollisuuden murroksesta, joka näkyy työpaikkojen vähentymisenä myös Iskussa. Tehdas työllistää nykyään 800 henkeä, parhaimpina vuosina työntekijöitä oli jopa 2000.
-On selvää, että taantuma ja sitä kautta rakentamisen sekä sisustamisen laantuminen näkyvät myös täällä Lahdessa. Tämä sektori on hankala ja yleensä semmoinen, johon suhdanteet kaiken herkimmin iskevät, valitteli Timo Heinonen
Agendalle nousi myös kotimaisen teollisuuden nykytilanne ja sen kohtaamat haasteet.
-Täälläkin tehdään kaikki käsityönä joko itse tai alihankkijoilla, ja täysin kotimaisesti. On ikävää, että vahvaa kotimaista osaamista edustavat yritykset ovat ongelmissa, Heinonen summaa
Iskuun tehdyn yritysvierailun jälkeen kansanedustajat Heinonen ja Pekonen jatkoivat maakuntapäivää vielä Riihimäen Valion meijerille.