Lakihan kyllä määrittelee erilaiset koulukiusaamisen muodot rangaistaviksi rikoksiksi. Koulukiusaaminen täyttää usein ainakin jonkun seuraavista rikosnimikkeistä kuten laiton uhkaus, kiristys, vapaudenriisto, kunnianloukkaus, pakottaminen, pahoinpitely jne. Ja esimerkiksi rikoslain 27 luvussa on säädetty rangaistavaksi teoksi toisen solvaaminen tai herjaaminen. Mutta usein kiusaamista ei kuitenkaan ymmärretä selkeästi rikokseksi: – Pirstaleisen lain käytännön toteutumisessa on puutteita.
Kun lakiin ei ole yksinkertaisesti kirjattu koulukiusaamista omana rikosnimikkeenä. Tämän takia koulukiusaamisen määrittely jää usein epäselväksi. Eroja on niin oppilaiden, opettajien kuin vanhempienkin keskuudessa siitä, mitä he pitävät kiusaamisena ja mitä eivät. Usein oppilaiden ja opettajienkin keskuudessa toisen loukkaaminen esimerkiksi sanoin ajatellaan jopa vain huonoksi käytökseksi.
Koulukiusaamiselle on jo nyt olemassa varsin selkeät ja yleisestikin hyväksynyt määritelmät. Kun laissa lukisi selkeästi, että koulukiusaaminen on oma rikoksensa ja siitä seuraa rangaistus ja jopa vahingonkorvausvastuu niin uskon, että se osaltaan selkeyttäisi tätä tilannetta. Samaan aikaan esitän hallitukselle sitä, että opettajien keinoja puuttua kasvaviin järjestyshäiriöihin ja häiriökäyttäytymiseen tulee parantaa. Nyt meillä on opettajilta viety tehokkaimmat työkalut puuttua ongelmiin.
Jätinkin tänään maamme hallitukselle esityksen minä tavoitteena on selkeyttää perusopetuslain, lukiolain ja ammatillisesta koulutuksesta annetun lain jokaiselle oppilaalle ja opiskelijalle lupaamaan oikeutta turvalliseen opiskeluympäristöön. Laki velvoittaa jo nyt kuntia, kouluja ja oppilaitoksia huolehtimaan väkivallan ja koulukiusaamisen estämisestä koulussa ja oppilaitoksessa sekä muussa koulun ja oppilaitoksen toiminnassa. Mutta arki vaan on usein kovin toisenlaista. Valitettavasti.
…
Kello 22.43 ja aika laittaa päivä pakettiin. Kiitos koulukiusaamista koskevan esitykseni palautteen antajille. En muistakaan koska olisi tullut näin paljon palautetta ja kiitoksia ja myös jatkoideoita. On totta esimerkiksi se, että koulukiusaaminen on ehkä sanana liiankin ”kiltti” tai mieto kuvaamaan tätä julmaa väkivallan muotoa. Muutamat esittivätkin jo päivällä ja facebookissakin muotoa kouluväkivalta. Itse nyt kuitenkin pitäytyisin tässä perinteisessä ja yleisesti tunnetussa termissä ja toisin sen lain tekstiosassa esille mm. sen mitä koulukiusaaminen tarkoittaa, mitkä kaikki rikokset koulukiusaamisessa voi olla osana ja miten esimerkiksi koulukiusaaminen voi olla jopa passiivistakin.
Mutta kiitos teille kaikille ennätysmäärästä viestejä ja palautetta. Tästä on hyvä jatkaa vakavan ja vaikean asian parissa. Lupaan tehdä työtä tässäkin.
…
Päivään mahtui tänään niin ympäristövaliokunta kuin ulkoasiainvaliokuntakin ja niiden päälle pari tapaamista. Ensin hieman kokoomustoiminnasta ja jälleen yksi uusi innokas tekijä taidettiin saada koko ajan kasvavaan joukkoomme. Tällaisia tekijöitä me tarvitsemmekin. Ohjasin hänet Helsingin uuden Edistyskokoomuksen riveihin mukaan. Suosittelen myös muita tutustumaan Lasse Männistön ja kumppaneiden perustamaan uuteen yhdistykseen osoitteessa www.edistyskokoomus.fi. Itse olen jo kysellyt, että voisiko yhdistykseen päästä myös vain kannatusjäseneksi kun kuitenkin Lopen Kokoomus on kotiyhdistykseni.
Istunnon jälkeen tapasin sitten vielä taidemaalari Netta Tiitisen. Netan kanssa kiersimme katsomassa eduskunnan taidekokoelman helmiä mm. Puhemiehen juhlatiloissa ja muualla. Ja hieman suunnittelimme tulevaakin. Siitä ei tällä kertaa enempää, mutta kurkatkaa nyt ihmeessä taiteilijasta lisää eli www.nettatiitinen.fi.
…
Istunnossa tänään äänestimme välikysymyskeskustelusta. Vasenryhmän tekemä epäluottamuslause kuntauudistuksesta kaatui murskaluvuin ja näin uudistuksen valmistelu kuntien kanssa voi jatkua. Uudistus sai erittäin vahvan tuen eduskunnassa ja hyviä viestejä tulee päivä päivältä lisää myös ympäri Suomen. Kun faktoihin eri puolilla tutustumaan niin silmätkin aika monella aukeavat. On vain yksinkertaisesti totta, että nykymallilla ei kunnissa voida jatkaa. Esimerkiksi jo yksin sosiaali- ja terveystoimi tulevat sellaisten haasteiden eteen, että veroprosentit kapuavat 25-30 paikkeille piankin jos ja kun vaatimuksena kuitenkin hyvien peruspalveluiden turvaaminen jatkossakin. Ja siitä me emme tule antamaan periksi, että laadukkaista palveluista saisi tinkiä rakenteiden kustannuksella.
Tänään myös nähtiin yksi eduskuntahistorian mielenkiintoisimpia juttuja. Keskusta intoutui kisassaan perussuomalaisia vastaan tekemään välikysymyksen aiheesta jota hallitus ei ole edes esittänyt. Perussuomalaiset nimittäin esittivät jo aiemmin eduskunnan avointa keskustelua perhepolitiikasta. Se herätti keskustankin ja heidän piti laittaa paremmaksi. Muuta keinoa ei enää ollutkaan kuin välikysymys. Mutta hieman hymyilyttäväksi sen teki se, että kysymys on aiheesta mitä ei siis ole esitetty kenenkään toimesta. Hieman siis tyyliin, että ”ettehän te niin tee”.
Eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitinenkin joutui keskustalaisten esitystä hieman ihmettelemään. Tiitinen totesi, että ei hän ainakaan muista, että koskaan ennen välikysymystä olisi jätetty mistään asiasta ”ilman hallituksen virallisia päätöksiä tai linjauksia asiaan liittyen”.
Kyse siis Helsingin Sanomien huhusta jonka mukaan joku olisi suunnitellut kotihoidontuen lyhentämistä. Samanlaisia huhujahan maailma on tällaisessa tilanteessa täynnä. Yhtä hyvin voisi tehdä välikysymyksen siitä, että ettehän te tee sitä ettekä tätä.
No nähtiinhän tällainenkin episodi keskustan räpiköinnissä perussuomalaisten johtaessa oppositiopolitiikkaa opposition suurimpana puolueena. Taivas varjele mitä sieltä vielä tuleekaan vai miten se meni…
….
Nyt vapaa viikonloppu. Huomenna aitannostotalkoisiin mökille. Päivä siis 1700-lukuisen aitan kimpussa. Mukava päivä siis luvassa.