Hallitustunnustelut ovat edenneet hieman erilaisella tavalla. Kaksi puoluetta on jatkanut kahdenvälisiä keskusteluja lukuisissa eri ryhmissä ja muut puolueet ovat olleet näiden pöytien ulkopuolella. Nähtäväksi jää mitä Juha Sipilän johtama keskusta ja Timo Soinin johtamat perussuomalaiset ovat sopineet. Juuri illalla saatu tieto kertoo kuitenkin, että Sipilän mukaan perussuomalaisten osallistumiselle jatkoneuvotteluihin ei ENÄÄ ole estettä. Keskeisistä asioista on kahden puolueen kesken yhteisymmärrys. Muuta ei ainakaan vielä ole julki kerrottu ja mielenkiintoista onkin kuulla millaisia sopimuksia neuvotteluissa on tehty vai onko mitään. Toisaalta tuo tämän illan tieto voisi tarkoittaa sitä, että jompi kumpi joko keskusta tai perussuomalaiset on antanut toiselle merkittävästi periksi.
Valitettavaa on se, että yhteiskuntasopimuspöydästä ei kuitenkaan näytä tulevan toivottua tulosta. Keskusta on esittänyt työajan pidennystä ja se näyttää nyt aiankin SAK:n osalta katkaisevan neuvottelut. Toivottavasti kuitenkin neuvotteluja pystytää vielä jatkamaan ja vaikka niin että myös muut hallitukseen tulevat puolueet osallistuisivat niihin. Tärkeää olisi päästä ratkaisuun tälläkin saralla.
Huomenna pöytään pitäisi sitten palata jälleen isommalla ryhmällä myös puolueiden kesken. Sipilän aikataulun mukaan hallituspohjan hallitusneuvotteluja varten pitäisi olla valmis torstaina ja perjantaina sitten alkaisi varsinaiset hallitusneuvottelut. Eli edelleen tilanne täysin avoinna mikä Suomea odottaa.
Tänään siis itselläni hieman rennompi päivä. Hieman tulevaa on toki tässä hahmoteltu ja puhelinpalaverejä pidetty eri asioista, mutta muuten kotikonttorissa. Ja hieman ehdin vielä ulkoilemaankin ja illalla vain yksi kokous. Huomenna sitten valiokuntien järjestäytymiset ja täysistunton. Myös kokoomuksen eduskuntaryhmän kokous iltapäivällä ja muutenkin kiitettävän täysi kalenteri.