”Nyt tärkein tehtävä on saada vastuullinen pääministeri Petteri Orpon hallitus kasaan.”
Tänään aloitimme virallisesti hallitusneuvottelut Säätytalolla. Omaa rooliani on kyselty ja voin todeta, että nyt tärkein tehtävä on siis saada maahamme vastuullinen hallitus pääministeri Petteri Orpon johdolla. Meidän on laitettava Suomi kuntoon ja se tarkoittaa talouden kuntoon laittamista, mutta myös sitä, että palvelut saadaan toimimaan. Velaksi eläminen ei voi loputtomiin jatkua ja hyvinvointiyhteiskunnan perusta pitää nyt korjata.

© Fanni Uusitalo, valtioneuvoston kanslia
Palaan aiheisiin ja vastuisiin tarkemmin, kun niitä julki päätetään tuoda. Nyt tärkein tehtäväni tämä. Ja sen eteen käytän nyt kaiken aikani. Onko meillä hallitus toukokuun aikana vai kesäkuussa, sillä ei ole suurta merkitystä. Merkitystä on vain sillä millainen hallitus maahamme saadaan. Ja tässä kulmakivenä on luottamus.
Avauspäivä oli varattu Säätytalolla ison kuvan läpikäymiseen. Päivä alkoi hallitusneuvotteluita vetävän Petteri Orpon avauspuheenvuorolla ja jatkui sitten asiantuntijapuheenvuoroilla eli hallinnon aloilta. Nyt tärkeintä on varmistaa, että kaikilla on yhteinen kuva siitä millaisessa tilassa maamme on ja mitä sen eteen on tehtävä.
Hyvä avauspäivä takana ja tästä työt jatkuvat.