Hallitus ei kerro avoimesti mitä se on tekemässä

Blogi, tiistaina 21.06.2022

Valtiovarainvaliokunta hyväksyi tänään eduskunnassa mietinnön Marinin hallituksen toisesta lisätalousarviosta. Me jätimme mietintöön vastalauseen missä vaadimme hallitukselta selvitystä ns. poikkeuslausekkeen perusteella kehysten ulkopuolelle siirretyistä menoista. Hallituksen lisätalousarvioesityksessä näkyy kyvyttömyys tehdä valintoja ja kaikki ongelmat ja myös hallituksen kiistat on ratkaistu jälleen lisävelanotolla ilman huolta huomisesta.

Totta kai on on ymmärrettävää, että turvallisuuteen tai koronaepidemian hoitoon vaadittavat lisämenot eivät kompastu budjettitekniikkaan. Niitä kokoomus on tukenut ja jopa ollut aktiivisesti esittämässä. Mutta on kuitenkin sinisilmäistä ajatella, ettei valtavasti kasvanut velkataakka tai hurjat menopaineet tulisi vastaan tulevaisuudessa. Marinin vasemmistohallituksella ja keskustalaisella valtiovarainministeri Annika Saarikolla ei ole itseasiassa enää minkäänlaista suunnitelmaa velkaantumisen taittamiseksi.”

Tänään kritisoin myös erityisesti hallituksen tapaa kertoa asioista ja toimistaan. Kun kansalainen, toimittaja tai kollega menee lukemaan lisätalousarviota, ei tällä ole mitään mahdollisuutta tietää mitkä menot kuuluvat tämän talouden poikkeuslausekkeen piiriin. Tästä avoimuuden puutteesta hallitusta moitti jo Valtiontalouden tarkastusvirastokin. Hallitus ei kerro avoimesti mitä se on tekemässä.

Ja onhan se totta, että varmasti mitä tahansa menoja ei voi perustella muuttuneella turvallisuustilanteella. Esimerkiksi hallituksen varautumisen ministerityöryhmän päättämät yli 800 miljoonan euron menolisäykset kehysten ohi eivät ole kaikilta osin perusteltavissa muuttuneella turvallisuustilanteella. Miksi juuri nyt on välttämätöntä velaksi tukea kaasuautojen hankintaa tai kosteikkoviljelyä? Rahaa ohjataan mm. osmankäämien kasvatukseen ja karpaloiden istuttamiseen?

Me vaadimmekin kokoomuksessa hallitukselta nyt selvitystä, jossa hallitus perustelee jokaisen poikkeuslausekkeen piirissä oleva momentin välttämättömyyden Venäjän aiheuttaman sodan takia.

Olisihan se kivaa, jos eläisimme maailmassa, jossa valintoja ei voi tehdä. Korkojen nousu laittaa meidät kuitenkin tosiasioiden eteen. Myös hallitus joutuu toteamaan, ettei loputtomiin voi elää velaksi.

Vaadimme siis hallitukselta ja Saarikolta nyt konkreettista ja selvää suunnitelmaa ja sen myötä tekoja velkaantumisen taittamiseksi. Nimittäin julkisen talouden suunnitelman mukaan velkasuhde jatkaa kasvuaan koko ennustejakson ajan.

Vaadimmekin vasemmistohallitukselta menojen priorisointia syksyn talousarvioesitykseen. On hallituksen velvollisuus löytää kehysten sisältä vastaavat säästökohteet niille menoille, jotka eivät liity sotaan. Pitemmällä aikavälillä joudumme tekemään vieläkin isompia reformeja velkaantumisen pysäyttämiseksi.

Ja emme vain vaadi tai tuulee huutele. Me olemme Kokoomuksessa johdonmukaisesti esittäneet johdollani omaa vaihtoehtoa menojen sopeuttamiseksi. Vaihtoehtobudjeteissa on tehty niitä valintoja, joihin hallitus ei kykene. Asetamme menot tärkeysjärjestykseen, sopeutamme maltillisesti menoja ja vahvistamme työllisyyttä. Tässä olisi hallituksellekin toimiva resepti.

Eduskunnassa tänään myös puolustusvaliokunnassa jatkui rajaturvallisuuden parantamiseen tähtäävien lakiesitysten käsittely. Ne pitää saada vielä maaliin ennen kesätaukoa. Ja salissa puhutti mm. kotitalouksien velkaantuminen ja nyt käyttöönotettava kokoomuksenkin esittämä positiivinen luottorekisteri.

 

 

 

Kommentit