Kotimaan matkailun ohjeistuksista saatiin eilen jälleen tuttuun tapaan useampaa erilaista viestiä ja ohjetta pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen riveistä. Ministereistä osa lomamatkailee jo lähes normaalin kesän tapaan, osa kannustaa matkustamaan kotimaassa ja perään Sosiaali- ja terveysministeriön korkein virkamies Kirsi Varhila muistuttaa, että hallituksen oma päätös on, että ”kotimaan matkailua ei harrastettaisi”. Varhila totesi eilen 28.5.2020 Ylellä, että…
”Tällä hetkellä vahva suositus on, että kotimaassakaan ei matkailtaisi”.
Ties kuinka mones kerta tämän koronakriisin aikana juurikin Sosiaali- ja terveysministeriöstä tulee ristiävää tietoa ja ohjeistusta. Oman lusikkansa soppaan laittoi myös keskustan matkailusta vastaava ministeri Mika Lintilä, joka keskiviikkona twiittasi, että…
”Näin matkailusta vastaavana ministerinä taidan sitten ottaa pikku irtioton ja kannustaa koitimaan matkailuun. Suomi liikkeelle matkailemalla”.
En siis yhtään ihmettele, että ihmiset ovat näistä Marinin hallituksen korona ohjeistuksista ja suosituksista sekaisin. Niitä ei enää siis myöskään ministerit itse noudata vaikka Valtioneuvoston sivuilla hallitus yksiselitteisesti linjaa:
”Kaikkea tarpeetonta matkustamista, kuten vapaa-ajan matkustamista, on hyvä välttää edelleen kotimaassa”.
Marinin hallitukselta tarvitaan nyt pikaisesti, ehdottomasti jo tänään, päivitetty ohjeistus kotimaan matkailusta. Ei ole mitään perusteita enää pitää tässäkään koko maassa yhtenevää ohjeistusta voimassa ja kotimaan matkailun rajoitustoimet on syytä purkaa. Suuri osa lainkuuliaisesta kansasta nimittäin noudattaa myös hallituksen ns. pelkkiä suosituksia ja ohjeistuksia, vaikka ne eivät suoria kieltoja olisikaan.
Samaan aikaan Perustuslakivaliokunnan tulisi mielestäni uudelleen arvioida myös nyt käsittelyssä kiireellisenä olevaa ravintoloiden rajoitustoimien jatkoa. Perustuslakiasiantuntijat ovat jo esittäneet huolensa siitä, että sosiaali- ja terveysvaliokunta olisikin nyt sivuuttanut perustuslakivaliokunnan lausunnon asiassa. Tällä asialla on todellakin kiire sillä eduskunnan käsittely alkaa jo kello 10 ja tasavallan presidentti Sauli Niinistön pitäisi vahvistaa laki kello 16 alkavassa presidentin esittelyssä. Tämän jälkeen hallituksen on tarkoitus vielä antaa yksityiskohtaisempi asetus, missä ravintoloiden ja kahviloiden uusista rajoitustoimista 1.6.2020 eteenpäin päätetään.
Itse pidän välttämättömänä, että esimerkiksi rajoitustoimien alueellinen rajaaminen tapahtuisi jo heti kesäkuun alussa. Minun on mahdoton löytää mitään pakottavaa syytä pitää kahvilat ja lounasravintolat kiinni samalla ylhäältä annetulla määräyksellä koko maassa tautitilanteesta riippumatta. Tosiasia nimittäin on se, että suuressa osassa maata ei tautia ole. Voi siis perustellisti kysyä, että mihin kaikkeen tai mihin kaikkiin tauteihin ns. varmuuden varalta varautuakseen hallitus voi rajoitustoimia ylläpitää? Nyt ollaan menossa pahasti yli kohtuullisten ja tarpeellisten ja perusteltujen rajoitustoimien.
Myös ns. buffa-kielto on kohtuuton. Samaan aikaan ruokakaupat saavat ja monet myös pitävät auki salaatti- ja myös mm. sushi-buffia, mutta esimerkiksi pieni riihimäkeläinen vain buffet-ruokailuin mm. keittiönsä osalta suunniteltu Ingafe on määrätty suljetuksi ja buffet-pöytä kiinni pidettäväksi. Ja samaista esimerkkinäni tässä käyttämään lounasravintolaa rajoittaa myös pahimmillaan seuraavat viisi kuukautta myös asiakasmäärän puolittaminen. Siis noin 40 hengen lounaspaikka saa ottaa sisälle vain 20 henkeä, mutta lähellä muissa tiloissa sallitaan kuitenkin 50 hengen tilaisuudet? Eihän tässä ole päätä eikä häntää.
Nyt Marinin hallituksen pitäisi välittömästi keskeyttää torson lainsäädännön runnominen eduskunnassa ja tehdä lakiin perustuslain vaatimat korjaukset ja myös nämä kohtuullistamiset niin alueellisesti kuin erilaiset toimijatkin huomioon ottaen. Kysyä pitää esimerkiksi myös sitä, että miksi pieni tien varren huoltoaseman kahvila on yhtä rajujen rajoittamistoimien kohteena kuin suuri illallisravintola tai ravintolat yleensä ja varsinkin maakunnissa ja kunnissa, joissa korona ei ole nähty miesmuistiin.
Urheilu- ja muihin tapahtumiin 500 hengen katsomoalueita
Samaan aikaan pitäisi hallituksen myös ohjeistaa uudestaan tämä tapahtumien yleisörajoitusmääräys. Nyt täysin keinotekoinen 500 hengen maksimi-ihmismäärä estää kaiken järkevän maalaisjärjen toiminnan niin urheilussa kuin kaikessa muussakin. Esimerkiksi Hippos on ilmoittanut, että raveissa ei yleisökatsomoita avata lainkaan. Monet kesäraviradat onkin ilmoittaneet jättävänsä ravikesän väliin. Ja eihän näin tarvitsisi tehdä, jos Marinin hallitus ja Opetus- ja kulttuuriministeriö antaisivat urheiluministeri Hanna Kososen (kesk) johdolla selkeät ohjeet tai edes oikeuden soveltaa ohjeita paikallisesti. Kerron teille miten tämä hoidettaisiin vastuullisesti.
Esimerkiksi raveissa olisi täysin mahdollista tehdä useampi enintään 500 hengen yleisöalue täysin toisistaan erillään. Yhden alueen muodostaisi ravien varikkoalue. Sinne asetettaisiin enintään 50 hengen ihmismäärä. Sitten portein ja aidoin voitaisiin tehdä yksi tai useampi enintään 500 hengen katselualue tai katsomoalue, jotka pidettäisiin toisistaan erillään.
Samalla tavalla voitaisiin hoitaa myös esimerkiksi autourheilun kilpailut. Jokamiesluokan tai kartingin kilpailuissa varikko rakennettaisiin tai siis vain rajattaisiin omaksi alueeksi tai tarvittaessa vaikkapa kahdeksi toisistaan erillään pidettäväksi enintään 500 hengen alueeksi. Ja sitten yleisölle rajattaisiin omia enintään 500 hengen katsomoalueita, jotka pidettäisiin toisistaan erillään aidalla. Ei ongelmia ja edellytetty enintään 500 hengen ihmisrajoitus olisi toteuttavissa.
Sama koskee myös pesäpalloa ja jalkapalloa ja muutakin urheilua. Eikö nyt tunnu aivan hullulta, että esimerkiksi Olympiastadionin vajaan 40 000 hengen katsomossa saa olla vain 500 henkeä?? Kyllähän sinne on helpolla rajattavissa myös sisääntulojen yms. osalta useampia enintään 500 hengen ja toisistaan erillään pidettäviä katsomoalueita. Kuten myös Ratinan stadionin lähes 17 000 hengen katsomoihin. Ja sama koskee kokonaismäärältään pienempiäkin jalkapallo, yleisurheilu ja myös pesäpallokenttiä. Pitäisi siis antaa vain ohjeistus, että erillisillä alueilla saisi olla enintään 500 henkeä ja nämä alueet tulee pitää toisistaan koko tapahtuman ajan tosiasiallisesti erillään. Yksinkertaista, jos olisi vain halua.
Nyt siis näyttää siltä, että täysin teennäisillä ja kertakaikkisen hölmöillä ratkaisuilla ollaan vaikeuttamassa käytännössä kaikkea toimintaa koko maassa. Olen aiemminkin kirjoittanut, että oikeutetuiksi ja tarpeellisiksi koettuja rajoitustoimia ihmiset noudattavat. Nyt näin ei näytä olevan edes ministereiden itsensä kohdalla eli kysyä sopii, onko tällaiset rajoitustoimet mm. kotimaan matkailusta ja mökille menemisestä tai lounasbuffetien kiinnipitämisestä tarpeellisia ja edes oikeutettuja.
….
Kello 19.15 ja mökillä. Minä siis olen saanut mökillä ihan virallisestikin käydä koko talven. Meillä siis vapaa-ajanasunto on samassa kunnassa kuin kotikin eli hyvinkin vastuullista mökkeilyä. No nyt onneksi tuo mitä esitimme toteutui eli hallitus tänään korjasi ohjeistuksiaan kotimaan matkailun osalta ja nyt voi ihan ns. luvan kanssa muuallekin lähteä mökkeilemään tai lomailemaan. Tärkeä kuitenkin muistaa edelleen ne turvavälit ja vastuullisuus muutenkin. Ei korona ole kokonaan kadonnut vaikka se ei nyt isossa maassa aivan lähellä olekaan.
Iltalehti tänään haastatteli minua näistä urheilu- ja liikuntajutuista. Toivoa on, että myös tässä saisimme hallituksen korjaamaan linjaansa. Kollegani Pauli Kiuru on tehnyt valtavan hyvää työtä ja nyt tänään eduskunnassa myös hallituspuolueiden kansanedustajien keskuudessa alkoi vähän tulla tukea näiden hullujen 500-hengen rajoitusten muuttamiseen urheilu- ja muiden tapahtumien osalta. Toivottavasti saamme ensi viikolla myös tässä jo korjauksia.
Myös Veikkauksen tilanne puhuttaa. Peliautomaatit ovat olleet kiinni nyt kaksi ja puolikuukautta koronan takia. Jokainen viikko tarkoittaa reilua 9 miljoonaa euroa pois liikunnalta taiteelta ja kulttuurilta sekä sosiaalipuolen edunsaajilta. Eli nyt kokonaismenetys noin 100 miljoonaa ja ainakaan toistaiseksi ei peliautomaatteja ja pelisaleja olla avaamassa. Oma mielipiteeni on, että nyt ensin avataan kahviloita ja ravintoloita ja sitten kesällä tai viimeistään loppukesästä tautitilanteen pysyessä hallinnassa voidaan myös pelisalit avata ja sitten peliautomaatit. Tästä siis päätöksen tekee Veikkauksen hallitus. Ja nähtäväksi jää sekin, että otetaanko kaikki koneet vielä käyttöön vai väheneekö koneiden kokonaismäärä tämän myötä suunniteltua nopeammin. Itse en laittaisi hanttiin jos vaikka näinkin tehtäisiin. Ja vaarana on muuten sekin, että kaikkia niitä kahviloita, ravintoloita, pubeja ja kauppoja ei enää ole edes peliautomaattejaan avaamaan. Konkurssiaalto on jo pyyhkinyt osan yli.
Huomenna sitten lapset kesälomalle. Suvivirren päivää.