Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen jatkaa uutta Keskusteluja Hämeessä -sarjaansa tulevana lauantaina 30.3.2019 klo 19.30, kun Heinosen kutsumana Hämeeseen saapuu Vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto. Hämeenlinnassa Olutravintola Birgerissä järjestettävä rento keskustelutilaisuus on kaikille avoin. Paikkoja on kuitenkin ravintolassa rajoitetusti ja paikalle onkin hyvä saapua ajoissa.
-Pekan kanssa olemme saaneet tehdä yhdessä työtä ulko- ja turvallisuuspolitiikan saralla. Olemme molemmat toimineet mm. puolustusvaliokunnassa ja myös ulkoasiainvaliokunnassa. Varmasti nämä kysymykset puhuttavat myös lauantaina, kertoo Timo Heinonen.
Birgerissä on tarkoitus myös keskustella siitä, missä missä Pekka Haaviston johtamat Vihreät eroavat suurimmin Kokoomuksesta ja voisiko puolueet mahtua samaan hallitukseen vai eivätkö?
Haavisto & Heinonen Hämeessä -keskustelutilaisuus on Olutravintola Birgerissä, Raatihuoneenkatu 5, la 30.3.2019 klo 19.30.
-Politiikka on yhteistyötä ja yhdessä tekemistä. Asioista voidaan olla eri mieltä ja tiukastikin, mutta keskusteluun pitää pystyä ja myös etsimään ratkaisuja, totesi Heinonen, jonka aiemmissa Keskusteluja Hämeessä- tilaisuuksissa on nähnyt aiemmin mm. puolustusministeri Jussi Niinistö, Ilkka Kanerva ja Ben Zyskowicz. Kevään aikana on tulossa vielä ainakin MEP Henna Virkkunen.