Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen sai Hartolan KardeMummassa vastattavakseen huolen maaseudun elinvoimaisuudesta. Heinonen totesi olevansa Kokoomuksen nykyisen eduskuntaryhmän ainoa ei kaupungista tuleva kansanedustaja ja tuntevansa itsekin maaseutukunnassa koko ikänsä asuneena tämän huolen. Heinosella oli kysyjille kuitenkin vastauskin annettavana.
-Olen tehnyt töitä pienempienkin teiden kuntoonsaamiseksi. Nyt monet maaseutukuntien tiet saivat pitkästä aikaa peruskorjausrahaakin myös tänne Hämeeseen, mutta myös kelirikkorahaa, kertoi Heinonen, mutta jatkoi, että toimivat tietoliikenneyhteydet olisivat monelle alueelle iso voimavara ja elinvoiman pelastus.
-On paljon sellaista työtä mitä voisi tehdä esimerkiksi täällä Hartolassa vaikka varsinainen fyysinen työpaikka, jos sellaista enää edes välttämättä on, olisi kehä kolmosen sisällä. Paikasta riippumaton työ lisääntyy kovaa vauhtia ja sen tekemisen edellytys on saada pian nopeat nettiyhteydet myös maaseudulle ja vapaa-ajanasunnoillekin.
Heinonen kertoi asian olleen esillä myös eduskunnassa mm. Valtiovarainvaliokunnan liikennejaostossa, johon Heinonen on myös tällä kaudella kuulunut.
-Lupaan jatkaa työtä elävän maaseudun pitämiseksi elinvoimaisena. Olen myös halunnut puolustaa kyläkouluja ja maalaiskuntien lukioita. Ne ovat elinvoiman kulmakiviä.
Kansanedustaja Timo Heinonen kiersi Päijät-Hämeessä Lahdessa, Heinolassa ja Hartolassa keskiviikkona 27.3.2019 yhdessä mm. Oikeusministeri Antti Häkkäsen kanssa.